AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.41 // 19.10.2019

VPS taisteli voiton kauden päätteeksi (KPV-VPS 2-3)

VPS taisteli voiton kauden päätteeksi (KPV-VPS 2-3)

VPS hyvästeli Veikkausliigakentät ainakin toistaiseksi tyylillä hakemalla lauantaina 3-2 (1-1) -voiton KPV:sta.

Johto ottelussa vaihteli puolelta toiselle, mutta viimeisen sanan sai VPS Samu Alangon viimeisteltyä loppuminuuteilla vaasalaisten voittomaalin.

Ottelu pelattiin haastavissa olosuhteissa. Kylmän sään ja sateen täydensi todella märkä kenttä, jonka pinnalla pallo liikkui melko hitaasti. Olosuhteet eivät vaikuttaneet aluksi haittaavan VPS-pelaajia, sillä Raita aloitti ottelun todella vahvasti. VPS liikkui nopeasti ja prässäsi ylhäältä. Steven Morrissey, Samba Sillah ja Aatu Kujanpää pääsivät laukomaan jo ensimmäisen viiden minuutin aikana, mutta aikainen avausmaali jäi syntymättä.

Vauhdikkaalla ensimmäisellä jaksolla riitti tilanteita. Sillah rakensi hienon hyökkäyksen 7 minuutin kohdalla, mutta laukaus blokattiin. Pian tämän jälkeen Valeri Voskonian esitti upean jalkatorjunnan, kun KPV:n Simo Roiha pääsi läpiajoon. Ottelun avausmaali syntyi noin 18 minuutin pelin jälkeen. KPV:n maalivahti Joonas Myllymäki kaatoi Morrisseyn maalinsa edustalla ja jamaikalainen asettui laukomaan rangaistuspotkua. Morrissey sijoitti pallon varmasti oikeaan alakulmaan ja VPS siirtyi ansaittuun johtoon.

KPV sai hiljalleen rakennuttua laadukkaampia hyökkäyksiä, ja kotijoukkue onnistuikin kuittaamaan Vepsun johtomaalin melko nopeasti. Kellossa oli 29 minuuttia, kun Hendrik Helmken kulmapotku tavoitti takatolpalle vapaaksi jääneen Adam Vidjeskogin, joka puski KPV:n tasoihin. VPS oli aloittanut ensimmäisen puoliajan vahvasti, mutta jakson loppu mentiin enemmän kotijoukkueen komennossa. Voskonian onnistui venymään jälleen pallon tielle, kun Ishmael Yarteyn laukaus oli painua takakulmaan.

Kotijoukkueella oli vielä yksi huippupaikka johtomaalin tekemiseen. Yartey onnistui kiertämään Voskonianin ja sijoitti pallon kohti tyhjää maalia. Jesper Engström kuitenkin ilmestyi kuin tyhjästä ja liukui pallon turvaan juuri kun se oli ylittämässä maaliviivaa. Myös Vepsulla oli vielä yksi paikka, mutta Morrisseyn pusku läheltä epäonnistui ja tauolle lähdettiin tasatilanteessa.

VPS aloitti toisen jakson pirteästi. Pallo oli pitkälti KPV:n kenttäpuoliskolla, mutta kotijoukkue onnistui maalinteossa heti ensimmäisestä hyökkäyksestään toisella jaksolla. Timo Rauhalan laukaus osui tolppaan ja kimposi Harri Heiermannille, jolla oli helppo työ pistää pallo maaliin. VPS:n hyökkäyspeli oli ollut vaarallista koko ottelun ajan ja sama jatkui myös KPV:n toisen osuman jälkeen. Vaihdosta tullut Samu Alanko loi heti kaksi tilannetta kentälle tultuaan, mutta KPV-puolustus ehti molemmilla kerroilla pallon eteen.

Vierasjoukkueen tasoitusmaalia ei tarvinnut odotella pitkään. Alain Ebwelle antoi hyvän kulmapotkun hieman tunnin pelin jälkeen. Pallo jäi pomppimaan KPV:n rangaistusalueelle ja tippui lopulta Juho Lähteelle, joka laukoi pelivälineen voimalla Myllymäen taakse. Ottelun tempo rauhoittui hiukan Raidan tasoitusmaalin jälkeen. Sade oli jatkunut koko ottelun ajan ja pelialustan kunto vain heikkeni. Pelaajilla oli vaikeuksia pysyä pystyssä ja syötöt pysähtelivät välillä vesilammikoihin.

Ottelu muuttui melko sekavaksi pelin lopun lähestyessä. Todella haastavat olosuhteet vaikeuttivat joukkueiden pelinrakentelua ja laadukkaat hyökkäykset olivat harvassa. Derbytunnelmakin näkyi kentällä kovien taklauksien ja muutamien torikokousten muodossa. Pelikellossa oli 82 minuuttia, kun Voskonian esitti taas hienon torjunnan. KPV:n kulmapotku oli pomppia maaliin VPS-pelaajien kautta, mutta ukrainalaismaalivahti hoiti tilanteen.

VPS rakenteli pian tämän jälkeen hienon hyökkäyksen. Ebwellen keskitys kuitenkin epäonnistui ja pallo karkasi yli rajojen. Ottelu näytti päättyvän sopuisaan tasapeliin, mutta VPS halusi vielä antaa palkinnon Kokkolaan matkanneille kannattajilleen. Pelattiin jo lisäaikaa, kun Ebwelle ja Morrissey yrittivät pelata seinän noin 20 metrin päässä KPV-maalista. Kotijoukkueen Juhani Pikkarainen yritti katkaista Morrisseyn syötön liukumalla, mutta pallo kimposi suoraan Alangolle. VPS-kasvatti viimeisteli varmasti ottelun voittomaalin. Kun Vepsun toistaiseksi viimeinen Veikkausliigaottelu päättyi, siirtyi joukkue kannattajiensa luokse juhlimaan ja kiittämään koko kauden kestäneestä tuesta.


KPV:n kausi jatkuu Veikkausliigakarsinnassa TPS:aa vastaan.

Lähde: VPS:n verkkosivut
Lisää uutisia