FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
vko.41 // 17.10.2019

Toinenkin kokenut pelimies jättää SJK:n - Jarkko Hurmeen jäähyväiset lauantaina

Toinenkin kokenut pelimies jättää SJK:n - Jarkko Hurmeen jäähyväiset lauantaina

Jarkko Hurme vauhdissa SJK-paidassa kaudella 2016. (Kuva: Juha Tamminen)

SJK:n kauden päätöskamppailussa lauantaina FC Lahtea vastaan jätetään jäähyväiset monivuotisen kapteenin Mihkel Aksalun lisäksi toisellekin konkarille.

Aksalun lisäksi ottelussa jättää hyvästit SJK:lle kokenut laitapuolustaja Jarkko Hurme. 33-vuotias Hurme, on edustanut SJK:ta kaudesta 2016 ja ollut voittamassa SJK:n kanssa Suomen cupia, pronssimitaleita ja Suomen cupin hopeaa.

- Tämä on nyt tämän neljävuotisen ajanjakson loppu. En minä tässä lähtöä nyt hirveästi vielä ala surkuttelemaan, vaan pelataan tämä peli lauantaina ensin ja muisteluiden aika tulee myöhemmin, sanoo Hurme.

Hurme myöntää suoraan, että jakso SJK:ssa jättää hiukan mietittävää niin joukkueen kuin hänen itsensäkin osalta.

- Hieman kaksijakoiset on ajatukset tästä neljästä vuodesta, sillä se joukkue mihin aikoinaan tulin, oli "Suomen kuumin ja hitein" -joukkue juuri sillä hetkellä. Nyt kun miettii tämän hetken tilannetta, niin ei olla ihan siellä missä olin kuvitellut että voitaisiin olla. Henkilökohtaisesti on vielä kaksi viime vuotta ollut vaikeita näiden loukkaantumisten vuoksi. Se on syönyt pelejä ja peliesityksiä, eikä ihan tyytyväinen voi tietenkään olla.

- Mutta hienoimpana kruununa on se Suomen cupin voitto silloin ekana vuotena ja voisin sanoa, että olen elämäni parasta jalkapalloa pelannut juuri silloin 2016, joten kyllä tästä jää ihan hyvät muistot itselle, kuvailee Hurme aikaansa SJK:ssa.

Jatkon suhteen Hurme on vielä vaitonainen, mutta ei sulje pois mahdollisuutta jatkaakin uraansa.

- Tulevaisuus minulla on vielä vähän hämärän peitossa. Nyt kun sain tänä vuonna koivet kuntoon, niin olen melkein parhaassa kunnossa mitä olen ollut useampana vuotena tässä, että tottakai pelaaminen kiinnostaa vielä. Mutta aion katsoa tässä loppuvuoden aikana rauhassa, että mihin päin jatketaan tästä.

- Meillekin syntyy tyttökaverin kanssa marraskuun lopussa uusi perheenjäsen, että poika on tulossa, niin senkin myötä tämä loppuvuosi katsotaan rauhassa ja keskitytään häneen nyt, paljastaa Hurme.


SJK-FC Lahti lauantaina 19.10. klo 15.00 OmaSp Stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia