AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.38 // 28.9.2019

​Ristilä piti tasapeliä oikeutettuna: "Erittäin hienoa venymistä"

​Ristilä piti tasapeliä oikeutettuna: "Erittäin hienoa venymistä"

Sami Ristilän luotsaama FC Lahti johtaa haastajasarjaa.

Sami Ristilän mielestä HIFK oli lauantaina täysin eri joukkue kuin kesällä.

FC Lahti ja HIFK pelasivat lauantaina 2-2-tasapelin haastajasarjan kärkipään ottelussa.

FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä otti tasapelin tyynesti vastaan.

- Hyvä joukkue oli vastassa. Ihan eri jengi pelaajistoltaan kuin mitä kesällä nähtiin. Jouduttiin venymään tulokseen eteen tänään. Takaiskuissa puolustettiin löysästi ja maalit tulivat juuri sellaisista tilanteista, missä HIFK on vaarallisimmillaan. Sitten toisaalta erittäin hienoa venymistä ja Amionelta kaksi hienoa maalia. Se on hyvä, että meidän hyökkääjät saavat onnistumisia, Ristilä tiivisti.

Kauden kahdessa aiemmassa kohtaamisessa oli myös tasaista. FC Lahti voitti huhtikuussa Helsingissä 1-0, kesäkuun lopulla Lahdessa pelattu ottelu päättyi puolestaan maalittomana.


FC Lahti-KPV Lahden stadionilla sunnuntaina 6.10. klo 16. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia