AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.36 // 14.9.2019

Tuutti pettyi RoPS:n esitykseen - "Aikamoiset turinat saadaan pidettyä ennen paluumatkaa"

Tuutti pettyi RoPS:n esitykseen - "Aikamoiset turinat saadaan pidettyä ennen paluumatkaa"

Pasi Tuutille jäi keskusteltavaa joukkueen kanssa. (Kuva: Juha Tamminen)

Fraasi kaikki putket katkeavat joskus piti tälläkin kertaa paikkansa. FC Lahti ei ollut onnistunut voittamaan Rovaniemen Palloseuraa kotikentällään sitten kevään 2014, mutta takoi lauantaina taululle numerot 3-0.

Kaikkiaan RoPS:n saldo Lahtea vastaan on ollut erinomainen. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Rovaniemen Keskuskentällä päättyi RoPS:n dominanssin jälkeen 3-0 kotivoittoon. Aivan RoPS:n kaltaista dominanssia ei FC Lahti onnistunut lauantaina esittämään, mutta tulosta on kunnioitettava. Kolme maalia on kova suoritus ottelussa, jossa kumpikaan joukkue ei käytännössä paikkoja luonut.

- Kyllä me tänään myös annoimme maaleja, RoPS:n päävalmentaja Pasi Tuutti tiivisti.

- Syitä täytyy analysoida, mutta emme päässeet sille tasolle, millä olimme viisi edellistä ottelua. Olimme alusta saakka vähän raskaalla jalalla liikkeellä.

Lahden Stadionin nurmi oli silmin nähden pehmeä ja liukas. Pelaajien oli vaikea pysyä pystyssä. Lahtea oli päivällä moukaroinut ukkoskuuro, joka oli iskenyt jopa stadionin selostuskopin hiljaiseksi. Alustan piikkiin ei Pasi Tuutti joukkueen suoritusta kuitenkaan laittanut.

- Luonnonnurmi oli yksi syy pelin hitauteen, mutta samalla se olisi tekosyy, Tuutti kuittasi lyhyesti.

RoPS osasi odottaa FC Lahden lähestyvän tätä ottelua hiukan eri tavalla kuin edellistä kohtaamista Rovaniemellä. Pelillisesti Lahti ei onnistunut yllättämään.

- Ennakoimme heidän tulevan joko viiden tai neljän linjalla. Nyt he tulivat neljän linjalla, RoPS-luotsi kertoi.

- Olimme käyneet lävitse, kuinka sitä vastaan tulisi prässätä, joten sen suhteen ei pitänyt olla ongelmaa. Pelissä emme kuitenkaan päässeet prässäämään ja riistämään palloa ylhäältä.

RoPS:n seuraava ottelu on jo viikon kuluttua Kokkolassa. Lahti-tappio on kuitattava nopeasti, sillä panoksia on edelleen runsaasti.

- Jäämme vielä Lahteen syömään. Meillä on neljä tuntia junan lähtöön, niin siinä saadaan aikamoiset turinat pidettyä, Pasi Tuutti naurahti.


KPV-RoPS lauantaina 21.9. klo 15.00 Kokkolan keskuskentällä. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia