AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.34 // 27.8.2019

Ilves palasi sarjan kärkeen (Ilves-HIFK 3-1)

Ilves palasi sarjan kärkeen (Ilves-HIFK 3-1)

Ilves nousi tappioasemasta voittoon tiistain ainoassa Veikkausliigaottelussa HIFK:ta vastaan.

Ilves siirtyi tiistaina takaisin Veikkausliigan johtoon, kun yksi runkosarjan kierros on pelaamatta. Tamperelaiset ottivat HIFK:sta 3-1-kotivoiton nousten maalin tappioasemasta johtoon.

Juuri ennen aloitusvihellystä pelaajaesittelyiden aikana kentällä juoksi jänis. Ilveksen luontainen ravintoeläin pääsi lopulta onnellisesti karkuun, mutta samaa ei voi sanoa tähtirinnoista.

Kotijoukkue aloitti terävästi ja aiheutti samantien hämminkiä vastustajan päätyyn. Aluksi Eero Tamminen toi pallon vasenta laitaa pitkin rangaistusalueelle asti. Irtopallo pomppi pilkun tuntumaan Emile Paul Tendengille, joka pääsi tälläämään sydämensä kyllyydestä. Volley painui kuitenkin etukulmasta ohi.

Hetkeä myöhemmin Felipe Aspegren käynnisti hyökkäyksen puolestaan oikealta laidalta, tällä kertaa Ilari Mettälän laukauksen torjui maalivahti Daniel Kollar. Seuraavaksi Mettälä testasi Kollarin refleksejä Jairin mainion kamppailun ja esityön jäljiltä. Ratkaisijan viittaa oli tarjolla viimeisellä kolmanneksella.

Samalla kun HIFK sai avausjaksolla aikaan vain kaksi laukausta, oli Ilveksellä vastaava luku 13 ja tilanteita jopa hukattavaksi asti. Hyvän lähtönopeuden omaava Tiemoko Fofana purjehti oikeaa laitaa pitkin lähes kasvokkain Kollarin kanssa, mutta veto jäi piippuun. Topparikapteeni Hannu Patronen ehti liukumaan hätiin.

Juuri ennen taukovihellystä brassitaituri Jair kajautti hurjan vedon noin 25 metristä. Kollarin kuitenkin onnistui ujuttaa pallo riman yli sormenpäillään. Kun muutkaan maalinedustahässäkät eivät tuottaneet tulosta, pääsivät tähtirinnat vetämään happea ehjällä kuparisella.

Ilves palasi pukukopin suojista pirteänä ja hätyytteli helsinkiläisten maalia, mutta niin vain tie nousi jälleen pystyyn. Keltapaidat eivät saaneet palloa pois omalta alueeltaan ja kookas hyökkääjä Sakari Tukiainen hyödynsi tilanteen. Hän punnersi väkisin maalia kohden. Pallo pyöri tolpan juuressa ja lopulta Tukiainen survoi mahallaan maatenkin pelin avausosuman.

Ei ehtinyt kulua kuin minuutti, niin tulostaululle ilmestyi luvut 1-1. Monessa tilanteessa mukana ollut Lauri Ala-Myllymäki tarjoili nappikeskityksen pilkun tuntumaan, jossa Tiemoko Fofana karisti Tero Mäntylän kannoiltaan. Tarkka sivullus suoraan ilmasta vapautti norsunluurannikkolaisen maalijuhliin.

70. minuutilla elettiin pelin ratkaisuhetkiä. Aluksi Itäpäädyn edessä Mika Hilander otti loistavan game saver -torjunnan. Joel Mattsson pyssytti ja pallo vaihtoi ikävästi suuntaa, mutta 36-vuotiaanakin Hilanderin refleksit ovat huippuiskussa.

Pian tämän jälkeen Fofana käynnisti nopean vastaiskun pitkällä pystysyötöllä. Viime ottelussa maalitilinsä avannut 17-vuotias Naatan Skyttä oli pääsemässä yksin läpiajoon hajallaan olevien punapaitojen keskeltä, kunnes Robert Kakeeto repi hänet nurin punaisen kortin arvoisesti. Seurannut vapaapotku ei tuottanut tulosta, mutta pian ottelua seuraamaan saapuneet reilut 5000 katsojaa saivat aihetta tuulettaa.

HIFK haki voittomaalia riskinkin uhalla. 77. minuutilla toppari Diogo Tomás eteni vapaata kiitorataa keskialueella ja vapautti tarkalla pystysyötöllä Yusif Moussan juoksuun puolustuslinjan taakse. Nigerin maajoukkuemies ei erehtynyt vaan sijoitti pallon alakulmaan. Maali oli hänelle kauden toinen.

HIFK ei toipunut ulosajosta ja toisesta takaiskumaalista. Tupsukorvat saivat rauhassa kierrättää palloa pelaajalta pelaajalle hyökkäysalueella. Kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa Fofana käännähti puolustajien edessä hyvin ja tällä kertaa Ala-Myllymäki sai testata onneaan läpiajosta. Pää pysyi viileänä ja kymppipaitaa kantava "Lämmi" laukoi pallon varmasti ohi Kollarin.

Tapahtumarikkaan toisen puoliajan kruunasi vielä lisäajalla tuomittu rangaistuspotku Ilves-päädyssä. Kokenut Jukka Halme astui pallon taakse, mutta laukaus oli yhtä ponneton, kuin HIFK:n takaa-ajo. Varman ottelun pelannut Hilander sai torjunnalla jälleen yhden sulan hattuunsa, ja täysi Tammela pääsi juhlimaan 3-1-voittoa.


Ilves-FC Inter Tammelan stadionilla lauantaina 31.8. klo 17 ja VPS-HIFK Elisa Stadionilla lauantaina 31.8. klo 17. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia