FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
vko.34 // 26.8.2019

Riveirolta tunnustusta KPV:lle: "Tasapeli ei olisi ollut vääryys"

Riveirolta tunnustusta KPV:lle: "Tasapeli ei olisi ollut vääryys"

Jose Riveiro helpottui voitosta. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Inter nousi jälleen takaisin Veikkausliigan ykköspaikalle, voittamalla upean taistelun jälkeen maanantaina Veritas Stadionilla KPV:n 2-1(1-0).

Loppuminuuttien ratkaisumaalin myötä Interin kotivoittoon päättynyt ottelu sai päävalmentaja Jose Riveiron helpottuneeksi.

– Peli olisi voinut päättyä tasapeliin, eikä se olisi ollut vääryys. Onnistuimme kuitenkin käyttämään yhden sekavan tilanteen hyväksemme ja saimme ottelusta tärkeät pisteet, iloitsi Riveiro pelin jälkeen.

Inter joutui tekemään pisteiden eteen täyden päivätyön. Inter-luotsi antoikin ansaitut kehut vieraille.

– Jokainen ottelu tässä sarjassa on vaikea. KPV on täysin eri joukkue kuin aiemmin tällä kaudella. Heidän ei pitäisi tällä pelaamisella olla sarjataulukossa hännillä, kehui Riveiro vastustajaa.

Varsinkin ensimmäisen jakson lopulla Inter oli vaikeuksissa KPV:n kanssa.

– He olivat meitä parempia ensimmäisellä jaksolla. He saivat luotua ylivoimia keskialueelle, mistä he pääsivät hyökkäämään vaarallisesti, näki Riveiro.

Toiselle jaksolle Inter sai punottua paremmat juonet, jotka takasivat pelin hallinnan.

– Toisella jaksolla olimme vahvempia. Pudotimme yhden hyökkääjistä alemmassa, mikä toi meille lisää vaihtoehtoja pallolliseen pelaamiseen keskikentällä. Saimme luotua paikkoa, mistä olisimme voineet myös ratkaista pelin aikaisemmin, päätti Riveiro.


Ilves - FC Inter Tammelan Stadionilla lauantaina 31.8. klo 17. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia