AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.33 // 25.8.2019

Tuutti FC Lahdesta: "Heidän tapansa lähestyä jalkapalloa on nyt eri kuin kesäkuussa"

Tuutti FC Lahdesta: "Heidän tapansa lähestyä jalkapalloa on nyt eri kuin kesäkuussa"

Pasi Tuutti on havainnut selvän muutoksen FC Lahden pelissä. (Kuva: Juha Tamminen)

Sami Ristilän luotsaamalla FC Lahdella on sunnuntaina taatusti ylimääräisiä näyttöhaluja. Lahti hävisi RoPS:lle kesäkuussa kotikentällään 1-2. Toinen vastaava tappio saattaisi olla kohtalokas, mikäli lahtelaiset haaveilevat paikasta mestaruussarjassa.

Ristilä astui FC Lahden peräsimeen viime kauden lopulla ja pisti saman tien tuulemaan. Jos hiukan kärjistetään, FC Lahden viime kauden joukkueesta ovat jäljellä enää ikinuori Mikko Hauhia sekä muutama juniori.

Alkukausi saattoikin olla Ristilän joukkueelta vielä osittain opettelua. Tällä hetkellä he kuitenkin keikkuvat kuntopuntarin kärjessä yhdessä FC Interin kanssa. Vaikka Lahti vahvistui siirtoikkunan aikana ainoastaan yhdellä hankinnalla, virolaisella keskikenttämies Brent Lepistulla, varoittaa RoPS:n päävalmentaja Pasi Tuutti kyseessä olevan lähes täysin eri joukkue kuin kesäkuussa.

- Tällä hetkellä heidän tapansa lähestyä jalkapalloa on eri, Pasi Tuutti tiivistää.

- He muuttivat Ilvestä vastaan tapaansa puolustaa, joka luonnollisesti vaikuttaa myös heidän tapaansa hyökätä. Alkukaudesta heidän puolustamisensa ei ollut tiivistä eikä organisoitua.

Sami Ristilän tekemä muutos ei rajoitu pelkästään siihen, että puolustusmuoto muutettiin viiden linjaan. Myös muuta tekemistä on tarkennettu.

- Heidän prässäämisensä on muuttunut todella paljon aggressiivisemmaksi sekä ylhäältä että keskikorkealta, Tuutti kertoo yhtenä esimerkkinä.


RoPS-FC Lahti Rovaniemen Keskuskentällä sunnuntaina 25.8. klo 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia