AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.33 // 23.8.2019

​Piste ei lämmittänyt HIFK:n leirissä

​Piste ei lämmittänyt HIFK:n leirissä

Kuva: Juha Tamminen

HIFK oli maukkaassa voitossa kiinni sarjakärki Ilvestä vastaan, mutta joutui lopulta tyytymään tasapelin tuomaan pisteeseen.

HIFK johti ottelua vielä kun pelikellosta oli kulutettu 86 minuuttia, mutta sitten Ilveksen maalitykki Lauri Ala-Myllymäki iski kauden 11. maalillaan Ilveksen tasoihin.

– Ennen ottelua tasapeli Ilvestä vastaan olisi mielestäni ollut hyvä tulos, mutta kun olimme noin lähellä voittoa, on tunnelma pelaajien keskellä tällä hetkellä pettynyt. Tänään olisi pitänyt voittaa, sillä vastustajalla ei juurikaan ollut paikkoja toisen puoliajan aikana. Peli oli tänään juuri sellainen kuin odotettiinkin, ei mikään erityisen kaunis jalkapallo-ottelu, mutta kovaa taistelua, mitä myös voi odottaa näiden joukkueiden kohtaamiselta. Ilves on tietysti jo sarjataulukon perusteella meitä parempi joukkue, mutta mielestäni näillä joukkueilla on enemmän yhteisiä kuin toisistaan eriäviä piirteitä. Tästä jatketaan tiistaina Tampereella, sanoo päävalmentaja Tor Thodesen ottelun jälkeen.

Ilves-HIFK tiistaina 27.8. klo 18.30 Tammelan stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia