AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.32 // 15.8.2019

​Ennakko: Ilves-KuPS

​Ennakko: Ilves-KuPS

Ilves ja KuPS kohtaavat Veikkausliigan kärkikahinassa perjantaina Tammelan stadionilla klo 18.30.

Tammelan stadionilla nähdään perjantai-iltana Veikkausliigan herkkupala. Viime vuosina Ilves on anastanut KuPSilta suuren kasan pisteitä, mutta kuinka käy tällä kertaa? Molemmat joukkueet jahtaavat kaikkein kirkkainta mitalia, ja toistaiseksi tamperelaiset ovat vahvimmilla.

Ilves piti Kuopion Palloseuraa tiukasti otteessaan kolmen vuoden ajan 2015-2018. Sinä aikana tamperelaiset saalistivat peräti 12 perättäistä voittoa kaikki kilpailut mukaan laskettuna.

Viime liigakauden ensimmäisessä kotiottelussa tulos oli Ilveksen eduksi 2-1. Toisessa kohtaamisessa pitkä putki kuitenkin päättyi, kun KuPS selvisi 3-1-kotivoittoon. Ilvekseltä ajettiin kaksi pelaajaa ulos kentältä ensimmäisen puolen tunnin aikana. Kauden kolmas ottelu niin ikään Kuopiossa päättyi 2-0. Tuolloin avausosumaan ehti kulua ainoastaan 12 sekuntia.

Tänä vuonna joukkueet ovat kohdanneet kahdesti. Tammikuussa Suomen Cupin ottelu Pirkkahallilla päättyi keltavihreisiin murskajaisiin 4-1. Maalitilastoihin itsensä merkkauttivat Baba Mensah, Samuel Afum, Matias Ojala ja Janne-Pekka Laine. Kuopiolaisten maalista vastasi Ville Saxman.

Osapuolten viimeisin kohtaaminen on toukokuun lopulta Veikkausliigassa. KuPS aiheutti Ilvekselle koko kalenterivuoden ensimmäisen tappion. Aiemmin kaksi kautta Ilvestä edustanut keskikenttäpelaaja Reuben Ayarna rankaisi vanhaa seuraansa ja laukoi ottelun ainokaisen, kun Savossa juhlittiin 1-0-voittoa.

Ilveksen ja KuPSin kilpakumppanuus on siis sangen vaiherikas, ja värikästä kamppailua povataan jälleen perjantaillekin. Tupsukorvat johtavat sarjaa kuopiolaisten väijyessä viiden pisteen päässä kolmansina, joten panokset ovat suuret. Viime ottelussaan KuPS nuiji FC Interiä maalein 2-0. Runkosarja lähenee loppuaan ja Tammelan stadion todennäköisesti tulee jälleen täpötäyteen.

Ilves pelasi viimeksi sunnuntai-iltana IFK Mariehamnin vieraana. Arvokas 1-0-vierasvoitto irtosi kovan kamppailun jälkeen, joka on vaatinut kunnon palautumisen.

– Maanantaina palasimme pitkältä reissulta kotiin. Tiistaina huilasimme ja tänään (keskiviikkona) tapasimme ensimmäisen kerran Maarianhaminan keikan jälkeen. Meininki vaikutti treeneissä oikein hyvältä, päävalmentaja Jarkko Wiss kertoo.

Valitettavasti IFK-peli vaati veronsa myös loukkaantumisen muodossa. Laituri Janne Saksela kärsi kaksinkamppailutilanteessa polvivamman, joka vaatii leikkaushoitoa. Sakselan debyyttikausi Ilveksessä päättyi siis vain kahden ottelun jälkeen. Lisäksi laitahyökkääjä Aleksi Tarvonen parantelee pitkittynyttä nilkkavammaansa.

– Totta kai nämä loukkaantumiset harmittavat. Se pitää kuitenkin hyväksyä, että vammat ja pelikiellot kuuluvat lajiin. Korostan, että olemme ennen kaikkea joukkue. Olemme olleet sitä ihan joulukuun ensimmäisestä viikosta alkaen. Siihen olen todella tyytyväinen, Wiss painottaa.

Kuopiossa lähdetään latautunein ilmein sarjakärjen haastoon.

- Ilves on kova vastus ja omalla kotikentällään tosi kova joukkue. Ilves puolustaa joukkueena hyvin, on fyysinen ja suoraviivainen ja joukkueessa on voittava maalivahti. Ilves pelaa tosi hyvin omaa peliään ja on hyvä kokonaisuus, KuPS:n päävalmentaja Jani Honkavaara arvioi perjantaista vastustajaa.

KuPS esitti voitokkaassa Inter-ottelussa erittäin vahvaa joukkuepelaamista, erityisesti toisella puoliajalla. Silloinen kärkijoukkue riisuttiin täysin aseettomaksi yhtenäisellä peliesityksellä ja samaan tähdätään perjantaina Tammelassakin. Kaikki eväät ovat nytkin olemassa.

- Ilves-ottelut ovat aina tiukkoja pelejä. Ilves on hyvä vastus ja me tiedämme aika tarkkaan, mitä sieltä vastaan tulee, Honkavaara sanoi.

Hyökkääjä Lucas Rangel on parhaillaan kahden ottelun mittaisessa pelikiellossa eikä siten pelaa perjantaina Tampereella. Pelikielto päättyy Ilves-pelin jälkeen ja hyökkääjä saa jälleen pelata seuraavassa Veikkausliigaottelussa viikon kuluttua. Savolaisten maalivahti Miika Töyräs joutuu sen sijaan olemaan sivussa koko loppukauden loukkaantumisen johdosta.


Ilves-KuPS Tammelan stadionilla perjantaina 16.8. klo 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: Ilveksen verkkosivut, KuPS:n verkkosivut
Lisää uutisia