AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.30 // 2.8.2019

Ennakko: VPS-FC Honka

Ennakko: VPS-FC Honka

Veikkausliigassa neljäntenä oleva FC Honka saapuu lauantaina VPS:n vieraaksi. Sarjassa viimeisenä oleva Vepsu hakee vielä ensimmäistä voittoaan, mutta myös espoolaisilla on ollut viime aikoina vaikeaa

Hongan viime ottelut ovat tosiaan olleet vaikeita, eivätkä tulokset ole olleet huipputasolla. Viimeisestä viidestä ottelusta kasassa on vain yksi voitto ja tasapeli, tappioita on kolme. Viiden ottelun kuntopuntarissa vain VPS ja RoPS sijoittuvat Honkaa huonommin. Luottopuolustaja Henri Aalto uskoo, että kurssi kääntyy perusasioihin keskittymisellä.

- Valmistautumisemme tähän otteluun ei ole varsinaisesti eronnut mitenkään. Pelit ja tuleva vastustaja on käyty tarkkaan läpi, kuten aina, ja olemme sen myötä keskittyneet viikonlopun kannalta keskeisiin tekijöihin, sekä pyrkineet kehittämään tiettyjä peruselementtejä pelaamisessamme, Aalto kommentoi.

Vastassa Vepsulla on silti yksi Veikkausliigan parhaista joukkueista. Vepsu saa olla tarkkana espanjalaisen Borjas Martinin kanssa. Taitava kärkipelaaja johtaa joukkueen sisäistä maalipörssiä seitsemällä osumallaan. Taustatukea antavat muun muassa kaikille VPS-faneille tuttu Juha Hakola sekä kokenut keskikenttäpelaaja Javi Hervas.

- Hongalla on ehkä Suomen paras pallollinen peli. Se ei ole ehkä vielä tuonut heidän haluamiaan tuloksia, mutta he ovat kova vastustaja. Meidän pitää ottaa tila ja aika pois Hongalta. Sitten meillä on mahdollisuus, päävalmentaja Christian Sund sanoo tulevasta vastustajasta.

- Haluamme puolustaa korkealta, vaikka joskus joudumme olemaan matalalla. Jos puolustamme matalalta, vastustaja saa laukauksia ja erikoistilanteita. Toinen asia on, että pallonmenetyksiä ei saa tulla huonoissa paikoissa. Honka on todella vahva, kun he lähtevät hyökkäykseen pallonriiston jälkeen. Kenttätasapainon kanssa pitää olla tarkkana, jatkaa Sund.

VPS:lle koko kausi on ollut vaikea. Mustavalkoiset löytyvät sarjan jumbosijalta, eikä joukkue ole voittanut kaudella vielä otteluakaan. Seitsemästätoista ottelusta kasassa on yhdeksän tasapeliä, sekä kahdeksan tappiota.

Vaikea vastustaja VPS kuitenkin on, sillä se on pakottanut kärkijoukkueista niin Ilveksen, FC Interin, kun HJK:nkin pistejakoon. Myös Hongan ja VPS:n kauden avauskohtaaminen Tapiolassa päättyi luvuin 1-1.

- VPS on edelleen hyvin organisoitu joukkue, jonka tulokset eivät kerro koko totuutta joukkueen tasosta. Pieniä muutoksia varmasti on, mutta isossa kuvassa heidän pelaamisessaan on paljon tunnistettavia asioita. Odotan kahden hyvin organisoidun joukkueen korkeatasoista ottelua, Aalto muistuttaa.

Vepsu joutuu lähtemään otteluun muutamien harmittavien poissaolojen siivittämänä. Sekä Jerry Voutilainen että Timi Lahti ovat pelikiellossa korttitilien täyttymisten takia. Myös Martti Haukioja ja Samu Alanko ovat todennäköisesti sivussa vaivojen takia. Aatu Kujanpää lähestyy pelikuntoa, mutta ei ole vielä käytettävissä.

Hongalta sivussa on varmasti Jonas Levänen.


VPS-FC Honka Elisa Stadionilla lauantaina 3.8. kello 17. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: VPS:n verkkosivut, FC Hongan verkkosivut
Lisää uutisia