AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.30 // 29.7.2019

RoPS:n Lucas Lingman: "Aberdeen-otteluiden myötä palo kasvoi entisestään"

RoPS:n Lucas Lingman: "Aberdeen-otteluiden myötä palo kasvoi entisestään"

Lucas Lingmanilla on tähtäin pitkällä. (Kuva: Juha Tamminen)

Eurooppa-liigan karsinnoissa yksi puhutuimmista RoPS:n pelaajista oli Lucas Lingman. Erityisesti kokemus Aberdeenissä selkeytti entisestään 21-vuotiaan keskikenttämiehen tavoitteita.

RoPS sinnitteli kotiottelussa pitkään kiinni jopa jatkopaikassa, kunnes Aberdeenin viime minuuttien 1-2-johtomaali varmisti skotit toiselle kierrokselle.

Erityisesti kotiottelun jälkeen Aberdeenin manageri Derek McInnes heltyi kehumaan vuolaasti juuri Lucas Lingmania. Lingman itsekin myöntää, että hänen tulevaisuuden suunnitelmansa ovat nyt entistäkin selkeämmät.

- Ennen kaikkea se kokemus. Näki niitä asioita, joita omassa pelissä täytyy kehittää, jotta pärjää kansainvälisillä kentillä, Lingman kuvailee Europelien saldoa omalta kohdaltaan.

- Ja kun näki hiukan brittien kannattajakulttuuriakin, palo tätä duunia kohtaan kasvoi vain entisestään. Nyt haluaa tehdä entistä enemmän töitä sen eteen, että sinne pääsisi joku päivä itsekin pelaamaan.

Kansainvälisistä peleistä Lingmanilla on kokemusta juniorimaajoukkueista, mutta niitä hän ei lähde vertaamaan seurajoukkueiden otteluihin.

Tempo kansainvälisissä otteluissa on kuitenkin täysin erilainen, ja sen Lingman myöntää olevan yksi omista kehityskohteista.

- Rehellisesti sanottuna Aberdeenia vastaan meiltä loppuivat jalat, Lingman naurahtaa.

- Vaikka olemme pelanneet puolet kaudesta, ja meidän pitäisi olla tähän sarjaan huippukunnossa, se ei riitä. Tuolla tasolla olimme melko raakileita. He juoksevat niin paljon kovempaa, ei välttämättä määrissä, mutta kovempaa.

Eurooppalaisissa suurseuroissa kilpailu pelipaikoista on jo pelaaja- ja väestömäärän pohjaltakin kovempaa kuin Suomessa. Ankara kilpailu pelaajien kesken käynnistyy jo akatemiajoukkueissa. Itsekin testeillä käynyt Lingman tunnistaa eron.

- Ero on myös kulttuurista. Jalkapallo on jo nuoresta kokopäiväduunia. Treenataan paljon enemmän, Lingman kuvailee.

- Vastaavan kilpailun puute on ongelma meillä Suomessa, mutta silti tavoitteet ja unelmat pitää olla korkealla. Sekä tietenkin palo tätä lajia kohtaan.


Ilves - RoPS Tammelan stadionilla sunnuntaina 4.8. kello 17.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia