AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.27 // 12.7.2019

"Tulos ei kerro ottelusta kaikkea" - Inter taipui Brøndbyn vieraana

"Tulos ei kerro ottelusta kaikkea" - Inter taipui Brøndbyn vieraana

"Furkka" pamautti Interille vierasmaalin. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Inter jätti itsensä tukalaan asemaan hävittyään Eurooppa Liigan 1. karsintakierroksen ensimmäisen osaottelun tanskalaisen Bröndby IF:n vieraana 4-1(1-1). Interin ainoan maalin ottelussa teki ensimmäisellä jaksolla Timo Furuholm.

Ottelun alku oli Interin kannalta synkkä, sillä jo viiden minuutin pelin jälkeen pallo oli Henrik Moisanderin selän takana. Osumasta vastasi kovalla laukauksella Kamil Wilczek.

Inter pääsi odotetun alun jälkeen mukaan peliin ja onnistui myös maalinteossa. Hyvin organisoitu nopea hyökkäys päättyi Timo Furuholmin maaliin 19. peliminuutin jälkeen. Tasoitusmaalin syötti Niko Markkula.

Maalin jälkeen ottelun tapahtumat tasoittuivat. Inter pystyi pitämään palloa, mutta lisämaaleja ei parista hyvästä hyökkäyksestä huolimatta nähty.

Ottelun toisen jakson ensimmäinen puolisko pelattiin edelleen melko tasapäisesti. Lopulta tempoaan ottelun loppua kohti nostaneet tanskalaiset saivat käytettyä armotta hyväkseen Interin puolustuksen pienet uinahdukset.

Kotiyleisöä pääsi ensin huudattamaan jälleen Wilczek, joka sijoitti pallon täysin vapaasti Moisanderin ohi 67. minuutilla. Neljä minuuttia tästä Simon Tibling laukoi pallon vastustamattomasti maalin oikeaan yläkulmaan Inter-puolustuksen peruutellessa.

Turkulaisten ilta synkkeni lopullisesti 78. minuutilla, kun Bröndby onnistui Kasper Fiskerin toimesta. Maali oli onnekas, sillä se kimposi Moisanderin ulottumattomiin Fiskerin selästä, lähettäen Inter-vahdin täysin väärään suuntaan. Lisämaaleja ottelussa ei enää nähty, joten Inter lähtee viikon kuluttua Turussa pelattavaan toiseen osaotteluun kolmen maalin taka-ajoasemasta.

Interin päävalmentaja Jose Riveiro myönsi ottelun alun menneen ennakko-odotusten mukaan.

– Tyypillinen aloitus. Pelin tempo oli kovempi, mihin törmäämme Veikkausliigassa. Otti aikansa päästä peliin mukaan, mutta vartin jälkeen pystyimme mielestäni todella hyvää peliin, näki Riveiro.

Inter oli ottelussa hyvin mukana Riveiron mukaan myös toisella jaksolla. Kotijoukkueen toinen maali käänsi lopulta pelin kulun.

– Toisen jakson alku jatkoi samaa kaavaa ensimmäisen jakson lopun kanssa. He pystyivät pitämään palloa meidän pelaajiston ulkopuolella, eikä siitä ollut todellista uhkaa. Meidän pallollinen pelaaminen oli taas riittävän hyvää. Heidän toinen maalinsa kuitenkin käänsi pelin, myönsi Riveiro.

Interin nukahtaessa Bröndby iski taululle tylyt 4-1 lukemat.

– He käyttivät tehokkaasti paikkansa ja meidän nukahdukset hyväksi, sadatteli Riveiro pelin jälkeen.

Rumista lukemista huolimatta Inter-luotsi löysi ottelusta paljon hyvää.

– Mielestäni tulos ei kerro ottelusta ihan kaikkea. Ottelussa oli paljon hyvää ja se meidän pitää pystyä ottamaan tästä mukaan jo seuraavaan otteluun, päätti Riveiro.

Toinen osaottelu pelataan Veritas Stadionilla ensi torstaina 18.7.

Lisää uutisia