FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
vko.27 // 12.7.2019

​"Reguero pelasti meidät" – Tuutti ylisti huippuottelun pelannutta RoPS-vahtia

​"Reguero pelasti meidät" – Tuutti ylisti huippuottelun pelannutta RoPS-vahtia

"Tonin" huippupeli piti RoPS:n jatkohaaveet elossa. (Kuva: Juha Tamminen)

RoPS taisteli torstai-iltana Eurooppa-liigan karsinnassa Aberdeenin vieraana ja sai lopulta vähintäänkin kohtuullisen tuloksen kotijoukkueen voittolukemien jäätyä 2-1:een.

RoPS:n suureksi sankariksi nousi maalivahti Antonio Reguero, joka esitti tukun huipputorjuntoja ja piti RoPS;n pelissä mukana Aberdeenin painaessa vahvasti päälle etenkin toisella jaksolla.

– Reguero oli ihmeellinen, hän pelasti meidät, RoPSin päävalmentaja Pasi Tuutti huokaili ottelun jälkeen Lapin Kansalle.

– "Toni" teki juuri sellaisia torjuntoja, jotka pitävät meidät elossa näin kovissa peleissä. Vastustaja on niin hyvä, että he rakentavat väkisin maalipaikkoja. Me olemme päässeet europeleihin, koska meillä on huippumaalivahti ja jatkossakin tarvitsemme "Tonin" loistavia otteita, Tuutti sanoi.

Aberdeen oli kuitenkin matkalla 2-0-voittoon, kunnes RoPS iski aivan ottelun lopussa. Lucas Lingman vapautti Tommi Jäntin maalintekoon ja osuma oli todella tärkeä.

– Tilanne on täysin eri nyt, kuin jos olisimme jääneet nollille. Meille riittää kotona 1–0-voitto, Tuutti muistutti.

Toinen osaottelu pelataan Rovaniemellä ensi torstaina 18.7.

Lähde: Lapin Kansa
Lisää uutisia