AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.25 // 25.6.2019

KuPS murskasi FC Lahden (KuPS-FC Lahti 5-1)

Täysi pistepotti jäi tiistaina Kuopioon KuPS:n ja FC Lahden välisessä ottelussa. Savolaisseura oli lahtelaisia parempi maalein 5-1.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja KuPS-puolustaja Luis Carlos Murillo ahdisteli FC Lahden maalia napakalla laukauksellaan, maalivahti Patrick Rakovsky torjui tilanteen kulmuriksi (6 min). Lahdella oli hyvä laukaisutilanne varttitunnin kohdalla, samassa yhteydessä KuPS-pelaaja Tommi Jyry loukkaantui ja joutui jättämään kentän.

KuPS siirtyi 1-0-johtoon kauniilla yhdistelmällä: Murillo keskitti pallon Lahden rangaistusalueelle, jonka sisältä brassihyökkääjä Lucas Rangel pääsi viimeistelemään taidokkaasti illan ensimmäisen osumansa (20 min). Maali on Rangeli tämän kauden viides liigaosuma.

Keskikenttäpelaaja Issa Thiaw tuli vaihdosta Jyryn tilalle ja esitti vakuuttavia otteita kotijoukkueen keskikenttäryhmityksessä. Kuopiolaisilla oli ensimmäisen puoliajan lopussa pari hyvää mahdollisuutta toiseen osumaan, tauolle mentiin kuitenkin 1-0-lukemissa.

FC Lahti pääsi iskemään tasoitusmaalin kulmapotkutilanteesta: Josu keskitti kulmuripallon takatolpalle josta toppari Jani Tanska pääsi runnomaan pallon kuopiolaismaaliin: 1-1 (50 min). KuPS iski pian takaisin: puolustaja Kalle Taimi viskasi pitkän sivurajaheiton Lahden rangaistusalueelle jossa keskikenttäpelaaja Ville Saxman pääsi palloon kiinni ja vetäisi kauniin laukauksen Lahden maalin ylänurkkaan 2-1 (53 min).

Seuraava maali tehtiin tunnin kohdalla: kuopiolaisten keskikenttäpelaaja Reuben Ayarna keskitti vaparin Lahden maalin edustalle ja Rangel pääsi upottamaan pallon etutolpalta verkkoon: 3-1 (60 min). Rangel teki tämän kauden kuudennen liigaosumansa.

KuPS otti tämän jälkeen pelin haltuunsa isännän ottein ja vyörytti loppuaikana toinen toistaan näyttävämpiä hyökkäyksiä Lahden kenttäpuoliskolle. Seuraava maali tuli Ayarnan mainiosta vapaapotkusta, josta puolustaja Babacar Diallo puski voimalla 4-1 (70 min). Vaihdosta kentälle päässyt hyökkääjä Arttu Heinonen petasi hienosti loistavan maalipaikan Rangelille, joka ei ehtinyt maalin editse kiitäneeseen palloon (80 min).

Kotiyleisö juhli voittoa ja kolmea pistettä ja pääsi lisäajalla vielä kerran riemuitsemaan, kun Rangel upotti pallon kolmannen kerran Lahden maaliverkkoon: 5-1. Tehokas brassikärki iski tämän kauden seitsemännen liigamaalinsa ja hieno tiistai-ilta päättyi kuopiolaisten riemukkaisiin voitonjuhliin, FC Lahden pukukopissa vallitsivat sen sijaan vakavat tunnelmat tappiopelin jälkeen.


HJK-KuPS Telia 5G Areenalla lauantaina 29.6. klo 17 ja FC Lahti-HIFK Lahden stadionilla sunnuntaina 30.6. klo 18.30. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia