AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.25 // 25.6.2019

Honka nousi piikkipaikalle (FC Honka-RoPS 1-0)

Honka nousi piikkipaikalle (FC Honka-RoPS 1-0)

FC Honka siirtyi Veikkausliigan kärkipaikalle tiistaina, kun se voitti RoPS:n kotonaan Luis Silvan toisen jakson rangaistuspotkuosumalla 1-0.

Vierasjoukkue RoPS aloitti ottelun vahvasti. Seitsemän minuutin pelin kohdalla rovaniemeläiset pääsivät kokeilemaan muutaman kerran hyvistä paikoista, mutta Honka-puolustus selvitti lopulta tilanteen.

Alkuminuuttien jälkeen ote siirtyi Hongalle. Vartin pelin jälkeen Luis Silva ja Juha Hakola petasivat paikan Abel Suarezille, mutta espanjalaisen laukaus suuntautui maalin ohitse.

Pari minuuttia myöhemmin Tammilehto katkaisi RoPS:n vastahyökkäyksen, käytti pallon Borjasilla ja laukoi lopulta itse boksin ulkopuolelta vain hieman maalin ohi.

Honka loi tasaisella tahdilla tilanteita vieraspäätyyn, mutta viimeisissä ratkaisuissa oli toivomisen varaa. Silva pääsi ohjaamaan Hakolan matalasta keskityksestä, mutta pallo päätyi Kalle Katzin kautta kulmapotkuksi.

Kun avausnelivitosella ei maaleja nähty, tauolle mentiin tasalukemissa 0-0.

55 minuutilla keltamustien johtomaali oli todella lähellä. Lucas Kaufmann vapautti Borjasin nokikkain RoPS-vahti Antonio Regueron kanssa. Itse huonoon laukaisupaikkaan ajautunut Borjas nosti pallon vielä maalille, josta Silva pääsi puskemaan. RoPS-toppari Mohamadou Sissoko pääsi väliin vielä maaliviivalta ja lukemat säilyivät muuttumattomina.

Yksi RoPS:n harvoista maalipaikoista toisella jaksolla syntyi 75. minuutilla. Juho Hyvärinen tarjoili vaihdosta kentälle tulleelle Tarik Kadalle maalin edustalle. Tim Murray koppasi kuitenkin varmasti pallon hyppysiinsä.

Ottelun avausmaali nähtiin vihdoin viitisen minuuttia myöhemmin. Perovuo keskitti maalille, ja RoPS-puolustaja Atte Sihvonen pelasi palloa kädellään. Tilanteesta seuranneesta rangaistuspotkusta Silva laukoi varmasti alakulmaan ja vei kauden toisella maalillaan Hongan 1-0 johtoon.

Enempää osumia ottelussa ei nähty, joten keltamustat nousivat sarjakärkeen pisteen erolla ottelun vähemmän pelanneeseen Ilvekseen.


IFK Mariehamn-FC Honka Wiklöf Holding Arenalla sunnuntaina 30.6. klo 18.30 ja RoPS-KPV Rovaniemen Keskuskentällä lauantaina 29.6. klo 22.15. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia