FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
vko.20 // 24.5.2019

VPS:n Respect-palkinto Aaku Laitiselle

VPS:n Respect-palkinto Aaku Laitiselle

Vaasan Palloseura on palkinnut Junnuliiga-koordinaattori Aaku Laitisen Veikkauksen Respect palkinnolla.

Laitinen on toiminut Vaasan Palloseurassa erilaisissa tehtävissä jo vuodesta 2005 lähtien. VPS Junioreiden kasvatti on toiminut muun muassa valmentajana ja tyttöjen valmennuspäällikkönä. Laitinen on myös jakanut VPS:n Match Magazinea kaupungilla jo yli kymmenen vuoden ajan. Respect-palkinto pääsi yllättämään Laitisen, joka kertoo kasvaneensa Vepsulaiseksi.

- Palkinto oli hieno saada ja se pääsi yllättämään. Ei ollut kyllä mitään tietoa ennakkoon, että sellainen olisi tulossa. Palkinto tuli yllätyksenä. Isä ja sedät pelasivat aikoinaan Vepsussa, ja pikkuhiljaa sitä alkoi itsekin kasvamaan Vepsulaiseksi. Sitten aloitin valmennushommat ja muut. Aina on ollut sellainen asenne, että tehdään hommia joukkueen eteen. Sitä kautta on tehtäviäkin tullut ja ehkä olen ollut huono sanomaan ei. Sitten on lähdetty moneen mukaan, kertoo Laitinen VPS:n verkkosivuilla.

Respect-palkinnon vastaanottanut Laitinen sai palkitsemisen yhteydessä Veikkaukselta 500 euron rahapalkinnon. Veikkausvoittovaroista on myönnetty 2000-luvulla kokonaisuudessaan yli 20 miljoonaa euroa tukea Veikkausliigapaikkakuntien jalkapallo-olosuhteiden parannuksia varten. Laitinen lahjoitti rahapalkinnon VPS:n tukisäätiölle. Säätiö tukee muun muassa vähävaraisten nuorten jalkapalloharrastusta.

- Nykyisen työnkuvani ohella haluan tukea ja mahdollistaa vähävaraisten lasten jalkapalloharrastusta. Vaikka Junnuliigassa on maltilliset kustannukset, joillekin se on liian iso raha. Tätä kautta sitten mahdollisesti saadaan uusia harrastajia mukaan, Laitinen sanoo.

IFK Mariehamn-VPS Wiklöf Holding Arenalla sunnuntaina 26.5. klo 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia