AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.19 // 19.5.2019

Ennakko: Ilves-IFK Mariehamn

Ennakko: Ilves-IFK Mariehamn

Ilveksen huimalle pisteputkelle haetaan maanantaina jatkoa Tammelassa, jonne saapuu Ahvenanmaan ylpeys IFK Mariehamn. Nyt liigassa kohtaavat joukkueet selvittivät vastikään tiensä myös yhteiseen Suomen Cupin finaaliin.

Sarjan keskikastissa toistaiseksi majaileva "Grönvitt" on kerännyt seitsemästä ottelussa 10 pistettä. Tapahtumarikkaita otteluita tahkonneet saarelaiset ovat osuneet maalipuiden väliin jo 15 kertaa, joka on toiseksi eniten FC Interin jälkeen

Ilves porhaltaa liigan kärjessä. Seitsemästä ottelusta on kertynyt 15 pistettä, eikä tappioton joukkue ole päästänyt kuin vasta yhden takaiskumaalin. Kapteeni Mika Hilanderin johdolla tiivis puolustus on ollut kissapedon paras ase, joten maanantaina nähdään mielenkiintoinen koitos kahden vastinkappaleen välillä.

Ilves pääsi tuulettamaan ensimmäistä cup-finaalipaikkaa lähes 30 vuoteen, mutta juhlat jäävät ammattiurheilijan arjessa lyhyiksi.

– Ihan tavallinen työpäivä on menossa, olemme jo unohtaneet cupin välierän ja siirtäneet ajatukset liigaan, harjoituskentältä tavoitettu päävalmentaja Jarkko Wiss kertoi jo perjantaina.

– Aktiivinen palauttelu on käynnissä ja rotaatiota tarvitaan. Matkustamaan tottuneella IFK:lla on sama ottelurasitus alla, joten se ei merkittävästi käännä vaakakuppia. Meillä on todella hyvä henki päällä ja vesi kielellä odotamme seuraavaa matsia.

Pitkän toipilaslistan kanssa paininut Jarkko Wissin miehistö on selättänyt vakavimmat vammat ja jalkeille saadaan iskukykyinen joukkue. Santeri Haarala on sairauden takia ainakin viikon sivussa ja KPV-ottelussa olkapäätään kolhineen Yusif Moussan pelikunto on epävarma. Muita ei ole loukkaantumisten takia varmuudella rajattu kokoonpanon ulkopuolelle.

IFK Mariehamnilta on sivussa varmuudella pelikieltoaan kärsivä Rick Ketting sekä edelleen loukkaantuneena oleva Gustaf Backaliden. Cupin välierässä sekä Robin Buwalda että Daniel Sjölund joutuivat jättämään kentän kesken ottelun, mutta kummankin odotetaan olevan pelikunnossa maanantaina.

- Puolen tunnin jälkeen alkoi tuntua venytettyäni palloon. Oli viisas ratkaisu siirtyä sivuun ja ei pitäisi kestää kauaa kun olen kentällä taas, Sjölund kertasi torstain ottelun jälkeen.

Kettingin poissaollessa topparin paikan ottanee Tarik Hamza, joka tuli cupin välierässäkin vaihdosta kentälle ja iski myös maalin ottelussa.


Ilves-IFK Mariehamn maanantaina 20.5. klo 18.30 Tammelan stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: Ilveksen ja IFK Mariehamnin verkkosivut
Lisää uutisia