AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.16 // 25.4.2019

​Ennakko: Ilves-FC Lahti

​Ennakko: Ilves-FC Lahti

Ilveksen pisteputkelle haetaan jatkoa perjantai-iltana. Mastokaupungista vierailulle saapuu FC Lahti, jota muut joukkueet eivät ole vielä liigassa voittaneet.

Ilves on toki kohdannut aikaisemmat Lahden edustusseurat Reippaan ja Kuusysin useita kertoja, mutta nykyinen FC Lahti on uudempi tuttavuus. Vuonna 2015 alkaneita keskinäisiä Veikkausliiga-otteluita on kertynyt kaksitoista. Lahti on voittanut viidesti, Ilves kolmesti ja tasan on pelattu neljästi.

Ilves on pelannut kuluvana vuonna yhteensä 16 ottelua, joista yksikään ei ole tappiollinen. Kahdesti on päädytty pistejakoon ja loput 14 mittelöä ovat kääntyneet voitoiksi.

Veikkausliigassa takana on vierasvoitot KPV:stä (2-0) ja SJK:sta (1-0). Puolitoista viikkoa sitten pisteet jaettiin VPS:n kanssa Ratinan nurmella maalittomalla tasapelillä. Huomionarvoista on, että tupsukorvien verkkoon ei ole tehty siis maaliakaan.

Viimeisimmässä ottelussa maanantaina Lauri Ala-Myllymäki pommitti SJK:n kumoon komealla vapaapotkumaalilla. Tupsukorvien riveistä löytyi monia onnistujia, kuten pääpalloja suvereenisti voittanut toppari Baba Mensah, tempokuljetuksilla hyökkäystilaa luonut Emile Paul Tendeng ja kypsän sisääntulon tehnyt 16-vuotias keskikenttäpelaaja Naatan Skyttä. Kapteeni Mika Hilander piti jälleen nollapelin.

— Alla on tärkeä kamppailu SJK:ta vastaan. Olemme käsitelleet siitä hyvät ja huonot puolet. Esimerkiksi lopun pallonmenetyksistä tuli eripuraa, mutta se vain korostaa sitä, että pelaajat oikeasti välittävät tästä hommasta. Näen sen positiivisena, päävalmentaja Jarkko Wiss kertoo.

— Asiat pitää voida nostaa esille ja hakea ratkaisuja joukkueen kesken. Pojilla kesti tiistain palauttavalla juoksulenkillä aika pitkään. Kaupin poluilla on historian saatossa käyty monia kehityskeskusteluja, Wiss myhäilee.

Kokonaisuudessaan henki on loistava ja keskiviikon lepopäivän jälkeen rynnätään jälleen tulta päin. Kokoonpanosta puuttuvat pitkäaikaisloukkaantuneet Matias Ojala, Matias Riikonen ja Mikael Almén.

— Uusia vammoja ei pitäisi olla. Muutama pelaaja on vielä palautumassa täyteen pelikuntoon ja avaus ratkeaa vasta pelin alla. Olemme kuitenkin peluuttaneet jo 18 pelaajaa ja 21 on ollut kokoonpanossa, eli jaamme vastuuta ja rasitusta, Wiss toteaa.

FC Lahti tiedetään fyysisesti vahvaksi joukkueeksi, joka marssii edelleen tappioitta. Ilvestä aiemmin edustaneet Jani Tanska ja Teemu Penninkangas ovat ulottuvia puolustuksen järkäleitä.

— Lahti on aloittanut tulosten valossa oikein mainiosti ja he pystyvät kehittymään pelin sisälläkin. Porukka on uusiutunut viime kaudesta lähes kokonaan ja kokoonpano elää yhä. Sielläkin ovat nuoret pelaajat hienosti nostaneet päätään, esimerkiksi Tomi Kult hyökkäyksessä.

— Lahti on vahva etenkin erikoistilanteissa. Siellä riittää kokoa, kuten Erik Törnros ja tosiaan meille hyvin tutut Tanska ja Penninkangas. Hyviä antajia löytyy myös. Josu on ollut vaarallinen. Kova kamppailu on luvassa, Wiss ennustaa.

FC Lahti on pelannut alkukauden tappioitta. Edellisellä kierroksella Lahti nousi jälleen tasoihin takaa-ajon jälkeen. Tomi Kult viimeisteli uransa ensimmäisen liigamaalinsa Interin verkkoon Kisapuistossa aivan ottelun lopussa. Lisäksi Lahti on tasannut pisteet Kuopion Palloseuran kanssa ja voittanut HIFK:n. Kaikkia otteluita on leimannut se, että Lahti on napannut pisteitä armottomalla taistelulla väkisin.

Tampereelle Lahti pääsee lähtemään lähes ehjällä kokoonpanolla. Jani Tanska, Teemu Jäntti ja Jean-Christophe Coubronne ovat palanneet harjoitusvahvuuteen. Poissa ovat varmasti Jerónimo Amione, Drilon Shala ja Irfan Sadik. Lahti on päässyt ottamaan tuntumaa myös luonnonnurmeen. Lahtelaisten päävalmentaja Sami Ristilä myöntää, että Ilves on kova haaste nuorelle lahtelaisryhmälle.

- Ilves on tehnyt vuosia hyvää työtä ja se näkyy nyt. Ilves on tällä hetkellä sarjan paras joukkue. Me haluamme tietysti laittaa vastustajan ahtaalle ja parantaa omaa peliämme. Emme saa joutua takaa-ajoasemaan, koska silloin Ilves pääsee parhaiten hyödyntämään osaamistaan. Olemme toipuneet edellisestä kahden pelin rutistuksesta. Toiveissa on ehjä ottelu. Pääsemme luonnonnurmelle, niin mikä on sen parempaa, Ristilä odottaa ottelua vesi kielellä.


Ilves-FC Lahti perjantaina 26.4. klo 18.30 Ratinan stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: Ilveksen ja FC Lahden verkkosivut
Lisää uutisia