AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.15 // 18.4.2019

​KPV-kärki haluaa ottaa riskejä: "Silläkin uhalla"

​KPV-kärki haluaa ottaa riskejä: "Silläkin uhalla"

Kuva: Juha Tamminen

Suomen Cupissa vahvasti esiintynyt KPV ei ole toistaiseksi voittanut yhtään Veikkausliigaottelua.

KPV pelasi väkevän preseasonin ja eteni Suomen Cupissa neljän parhaan joukkoon. Veikkausliigassa on kuitenkin tullut vain tappioita. Syytä tähän on pohdittu Kokkolassa.

- Cupissa tehtiin joka pelissä eka maali. Veikkausliigapeleissä sitä ei olla saatu aikaan. Ilvestä vastaan meille kävi virhe, mitä ei ole käynyt kertaakaan ja pääsivät ottelun alkuun rokottamaan. Minusta meillä oli hyvää yhteispeliä, Ilves pääsi kylläkin hyville paikoille, mutta vähille hyville paikoille. Kokonaisuudessa peli kuitenkin oli minun mielestäni tasaista. Ilves ei selvästi hallinnut peliä. Toista puoliaikaa me hallittiin vartti ja sitten ne teki ekasta paikasta, helpohkosta keskityksestä maalin. Peli oli selvä siinä vaiheessa. Ilves puolusti hyvin koko pelin, ei päästy maalintekoalueille, kuten olisi haluttu, analysoi KPV-kärki Simo Roiha avausottelua.

KPV kaatoi RoPS:n kahdesti cupissa, mutta Veikkausliigaottelussa rovaniemeläiset kairasivat 1-0-voiton.

- RoPS pelissä oli vähän sama homma. Pelattiin tosi hyvä peli, sitten ne sai vähän halvan maalin kun oli tunti pelattu. Sen jälkeen se (peli) kääntyi täysin meille. Meillä oli viisi tai kuusi samanlaista paikkaa kuin niillä, mutta ei saatu itse sisään ja hävittiin peli, Roiha harmittelee.

Kokkolalaisten peliesityksissä ei ole tapahtunut taantumaa, vaikka tulosta ei ole tullutkaan.

- Kyllä se pelaaminen aika lailla samalta näyttää. Kun RoPS teki maalin, niin tykkäsin siitä miten me pystyttiin ottamaan pelin hallinta täysin itselle. Alettiin hyökkäämään uskaliaammin. Meidän pitäisi hyökätä uskaliaammin myös, kun ei olla tappioasemassa, jos halutaan voittaa pelejä. Ei pelattu RoPS-ottelun loppua edes riskitaktiikalla ja siten, että kaikki olisivat olleet ylhäällä. Pelattiin vain rohkeasti. Sellaista peliä pitäisi pystyä pelaamaan aina.

Roihan toiveena onkin, että pelirohkeutta löytyisi jatkossa heti otteluiden alusta lähtien.

- Haluaisin nähdä, että halutaan enemmän tehdä se ensimmäinen maali ja painostetaan vastustajaa. Enemmän miehiä boxiin ja vaikka siinä olisikin vastaiskun paikka, niin silläkin uhalla. Vaikka välillä tulee kolme vastaan kolme hyökkäyksiä, niin kuinka usein niistä tulee maaleja? Aika harvoin. Vähän liian seiftisti uskalletaan hyökätä. Vähän rohkeammin pitäisi saada miehiä ylös auttamaan hyökkäyspelaamista, Roiha toivoo.


VPS-KPV Elisa Stadionilla lauantaina 20.4. kello 16.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia