AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.14 // 13.4.2019

​RoPS:n avausvoitto miellytti Koskelaa - viimeiset ratkaisut vaativat yhä hiomista

​RoPS:n avausvoitto miellytti Koskelaa - viimeiset ratkaisut vaativat yhä hiomista

RoPS haki täyden pistepotin lauantaina Seinäjoelta KPV:n kustannuksella. (Kuva: Juha Tamminen)

RoPS ja kotijoukkue KPV kohtasivat lauantaina Seinäjoella. Rovaniemeläisille reissusta tarttui mukaan kolme pistettä Juho Hyvärisen maalilla pelin päättyessä RoPS:n 1-0-voittoon.

Tulos odotetusti tyydytti RoPS:n päävalmentajaa Toni Koskelaa. Ennen lauantaita RoPS oli pelannut kerran tasan ja hävinnyt viimeisimpänä Hongalle.

- Totta kai voittaminen on aina kivaa. On myös hienoa, että meillä on paljon nuoria pelaajia joukkueessa, joille voitimme lisää itseluottamusta ja rutiinia, Koskela kertoi tyytyväisenä.

- Peli oli mielestäni aika hyvin kontrollissamme johtomaaliimme saakka.

RoPS onnistui tekemään ottelun ainoan maalin 66. minuutilla. Puoliajalla kentälle vaihdettu Juho Hyvärinen sai nousunsa päätteeksi kauniin seinäsyötön Agnaldo Moraesilta. Tämän jälkeen hän ujutti pelivälineen KPV-pelaajan jalkojen välistä ja ampui noin 20 metristä lujan laukauksen pienen kimmokkeen kautta verkon perukoille. Puoliajalle tehtyä vaihtoa voi siis pitää erittäin onnistuneena ratkaisuna.

- Muutamaa asiaa teroitettiin siinä tauolla. Ennen kaikkea halusimme siihen keskelle hieman hyökkäävämmän kolmikon. Mitään isompaa taktista muutosta ei siis tehty vaihdon myötä, mutta saimme enemmän juoksuvoimaisia pelaajia keskelle. Ensimmäisellä jaksolla oli muutamia tilanteita, joissa oli tiloja joihin juosta ja pelata, mutta vähän loppui vauhti kesken, Koskela kertoi vaihdosta.

RoPSilla oli myös muita hyviä hyökkäyksiä, mutta alkukauden trendin tapaisesti viimeiset yksityiskohdat vaativat vielä hiomista.

- Hyökkäyspelaamisessamme halusimme ylimpiä pelaajiamme hieman lähemmäksi toisiaan, jotta saisimme enemmän aloitteita, liikeittä ja niitä hetkiä, kun vastustajan linja on epätasapainossa. Olimme monta kertaa niissä hyvissä tilanteissa, mutta edelleen tarvitsemme lisää laatua niihin viimeisiin syöttöihin ja ratkaisuihin.

- Meidän tulee tunnistaa, milloin viimeinen ratkaisu on hyvä tehdä. Lisäksi kun keskitämme tai olemme syöttämässä palloa boksin sisällä, tulee parantaa sitä, mitä tapahtuu pallottomien pelaajien kanssa. Meidän tulee mennä niihin tiloihin, joista maaleja tehdään, jotta pystymme realisoimaan ne hyvät hetket maalipaikoiksi ja maaleiksi. Positiivista on, että olemme edelleen niissä hetkissä.

Hyvärisen osuma riitti RoPSille, sillä oma maali pysyi ensimmäistä kertaa tämän veikkausliigakauden aikana puhtaana. Damjan Shishkovski otti muutaman hyvän torjunnan, mutta suurin kiitos kuuluu koko joukkueen onnistuneelle puolustuspelaamiselle. KPV sai lopussa painetta RoPSin maalille ja muutama vaarallinen tilannekin syntyi, mutta kokonaisuudessa RoPS-luotsi oli tyytyväinen puolustamiseen. Parannettavaa lopun paineen aikana jäi pallolliseen pelaamiseen, sillä sinipaidat eivät onnistuneet pitämään pelivälinettä itsellään tarpeeksi pitkään.

- Johtomaalin jälkeen puolustimme aika hyvin. Siinä oli ne kaksi laukausta, joita lukuun ottamatta jäi sellainen fiilis, että homma oli aika hyvin kontrollissa ja heidän keskityksensä lähtivät kaukaa.

- Meidän oma pallollinen pelaaminen loppui maaliimme ja se ei missään nimessä ollut tarkoitus. Kokkola nosti paljon pelaajia ylös, jolloin jouduimme laskemaan keskikenttäpelaajiamme alemmaksi. Silloin on mahdotonta estää kaikkia pitkiä palloja, mutta ongelma ei ollut siinä, että jouduimme puolustamaan syvemmältä.

- Sitten kun saamme pallon, meidän pitää olla laadukkaampia. Tulee yhä uskaltaa ottaa pallo haltuun, tulla pelattavaksi ja syötellä.


IFK Mariehamn-RoPS Wiklöf Holding Arenalla lauantaina 20.4. kello 17. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia