AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.12 // 31.3.2019

​"Normityöpäivä" – IFK Mariehamnin sankari vaatimattomana

​"Normityöpäivä" – IFK Mariehamnin sankari vaatimattomana

Amos Ekhalie iski kahdesti sunnuntaina. (Kuva: Juha Tamminen)

IFK Mariehamn nousi takaa-ajoasemasta jatko-ottelun kautta voittoon sunnuntaisessa Suomen Cupin puolivälierässä FC Lahtea vastaan.

Grönvittin sankariksi nousi vaihdosta kentälle toisella jaksolla tullut Amos Ekhalie. Ekhalie iski ensin viitisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua 1-1-tasoitusmaalin kulmapotkun jälkitilanteesta ja sinetöi 3-1-lukemat jatko-ottelun lopussa.

Etenkin 3-1-osuma kelpaa mihin tahansa koosteeseen. Ekhalie nosti pallon lahtelaispuolustajan yli ja jatkoi suoraan volleysta pallon maalin alanurkkaan.

- Normityöpäivä, Ekhalie kuittasi hymyillen.

- No, olin epäonnistunut vastaiskussa sitä ennen ja ajattelin, että seuraavalla kerralla on pantava pallo sisään. Kun sitten sain pallon, niin nostin sen yli vastustajan ja näin että maalivahti on kaukana ulkona ja päätin yrittää.

Voiton myötä IFK on nyt neljän parhaan joukossa cupissa ja nälkä kasvaa syödessä. Cupin mestaruuteen saakka matka on enää lyhyt ja Ekhalie luottaa mahdollisuuksiin.

- Meillä on totta kai mahdollisuudet, mutta en ota mitään ennakkoon. Ei sillä ole väliä mitkä joukkueet cupissa ovat mukana vielä. Kyse on ainoastaan siitä, että meidän pitää hoitaa oma hommamme. Kyse on vain meistä itsestämme.

Lähde: Nya Åland
Lisää uutisia