AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.11 // 24.3.2019

U18-pojat taipuivat Montenegrolle

U18-pojat taipuivat Montenegrolle

Kuva: Juha Tamminen

U18-poikien toinen kohtaaminen Montenegron kanssa Podgoricassa päättyi lauantaina Suomen niukkaan tappioon luvuin 1-2 (1-1).

Suomi sai otteluun hyvän alun, kun jo seitsemännellä minuutilla Oliver Antman hienolla yksilösuorituksella hassutti kaksi vastustajan pelaaja ja pelasi täysin avoimen paikan Terry Abladelle, joka siirsi Suomen johtoon. Peli ei kuitenkaan avausmaalin myötä lähtenyt rullaamaan toivotulla tavalla ja Montenegro tasoitti jo kymmenen minuuttia myöhemmin.

- Emme pystyneet kontrolloimaan peliä maalin jälkeenkään. Kaikkineen ottelu ei kovin kaksiseksi tasoltaan noussut, päävalmentaja Kai Nyyssönen kertoi.

Peli oli välillä melkoista päästä päähän menemistä ja toisen jakson alkupuolella Montenegro iski toistamiseen. Tämän jälkeen isännät pelasivat puhtaasti tuloksesta.

- Montenegro haki tulosta, eikä siinä mitään, mutta lähdimme turhaan mukaan heidän peliinsä. Rytmi puuttui kaikkineen – koskien molempia joukkueita. Lopussa varsinkin peli meni sitten todella katkonaiseksi, Nyyssönen kertasi.

- Mutta kaikkineen vastustaja varmaan ansaitsi juuri tämän 2-1-voittonsa. Hirveästi pelin tasoa ei voi kyllä kehua kokonaisuutena.

Suomen kokoonpano:

12 Tuomas Pöyhönen HJK
2 Patrik Raitanen Liverpool FC
3 Selman El Baset FC Ingolstadt 04
4 Väinö Vehkonen HJK
6 Oskari Sallinen FC Groningen >> 67. 10 Anssi Suhonen Hamburger SV
7 Kevin Larsson HIFK >> 67. 11 Arlind Sejdiu FC Honka
9 Terry Ablade Fulham FC >> 75. 8 Pyry Hannola FC Midtjylland
16 Joel Laitinen PEPO >> 67. 14 Maximo Tolonen SJK
17 Robbie Azodo FC Honka >> 67. 15 Otto Ollikainen HJK
18 Oliver Antman FC Nordsjælland >> 75. 13 Jeremiah Streng SJK
19 Janne-Pekka Laine Ilves >> 75. 20 Julius Tauriainen HJK

Vaihdossa:

1 Viljami Sinisalo Aston Villa FC
5 Daniel Enqvist Åtvidabergs FF

Lisää uutisia