AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.10 // 16.3.2019

"Nyt edessä on elä tai kuole -tilanne" – Inter matkaa vahvalla ryhmällä Ouluun

"Nyt edessä on elä tai kuole -tilanne" – Inter matkaa vahvalla ryhmällä Ouluun

Inter hakee cupin jatkopaikkaa sunnuntaina Oulussa. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Inter kohtaa sunnuntaina pelattavassa viimeisessä Suomen Cupin neljännesvälierässä vieraskentällä Herculesin.

Interin päävalmentaja Jose Riveiron mukaan Suomen Cupin luonne muuttuu nyt ja neljännesvälierät tuovat otteluun jo erilaista panosta kuin esimerkiksi cupin lohkovaiheessa nähtiin.

- Nyt tulos on lopullinen eli joko olemme sisällä tai ulkona. Lohkovaiheessa ja myös sarjassa tulee vielä seuraava ottelu ja uusi mahdollisuus, mutta nyt edessämme on elä tai kuole -tilanne. Siinä mielessä huomenna tarvitaan erilaista asennoitumista ja rohkeutta, mikä voi olla eduksi myös liigakauteen valmistautumisessa, Riveiro arvioi.

Jo tänään lauantaina Ouluun matkaavasta FC Interin ryhmästä puuttuu pelikiellon takia Alvaro Muñiz, joka katseli lohkovaiheen päätöskierroksella keltaista korttia kahdesti. Sen sijaan loukkaantumistilanne joukkueessa on parantunut aiemmasta.

- Joukkueessamme liki kaikki ovat valmiina pelaamaan. Arttu Hoskonen oli viikon alussa muutaman päivän kipeänä ja on nyt harjoitellut vasta kahdesti, joten hän jää Turkuun. Lisäksi meidän on jätettävä myös joku muu kokoonpanon ulkopuolelle ja tällä kertaa Joona Järvistö yhdessä Albion Ademin ja Elias Mastokankaan kanssa ei matkusta Ouluun.

- Elias on jo tehnyt joitain osioita harjoituksista yhdessä joukkueen kanssa, joten hänen paluunsa on lähestymässä. Albionin osalta etenemme aiemman aikataulun mukaisesti, Riveiro avaa pelaajatilannetta.

Viikko sitten FC Interin kanssa sopimuksen tehneen argentiinalaisen laitapuolustajan Luciano Balbin pelilupa on saapunut Extremadurasta. Näin ollen hän saattaa tehdä huomenna debyyttinsä Interin paidassa myös virallisten otteluiden osalta.

Hercules – FC Inter Arina Areenalla sunnuntaina 17.3. kello 15.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lisää uutisia