FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
vko.08 // 3.3.2019

​HIFK:n Joel Mattsson: "Nyt korkea aika saada oma peli huippukuntoon"

​HIFK:n Joel Mattsson: "Nyt korkea aika saada oma peli huippukuntoon"

HIFK:n taival Suomen Cupissa päättyi sunnuntaina IFK Mariehamnin vieraana kärsittyyn 0-3-tappioon.

HIFK:n Joel Mattssonilla oli erityinen peli, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän pelasi Ahvenanmaalla vierasjoukkueen paidassa. Paluusta kotiin ei jäänyt kovin mukavia muistoja lopputuloksen myötä.

– Aloitettiin ottelu hyvin ja mielestäni oltiin parempi joukkue alussa. Sitten IFK M teki 1-0 -maalin ja sen jälkeen jotain tapahtui. Menetettiin ote ottelusta ja ei saatu sitä sen jälkeen enää takaisin, Mattsson totesi.

- Se oli harmittavaa, että kävi niin, koska alussa pelattiin hyvää peliä, ja jos oltaisiin voitu pelata samalla tavalla, olisi tämä ottelu voinut päättyä ihan eri tavalla.

HIFK:n osalta Suomen Cupin ottelut tältä kaudelta ovat nyt ohi, joten katse kääntyy seuraavaksi Veikkausliigaan.

– Totta kai se on harmittavaa, että ei saatu tuloksia cupista ja emme päässeet jatkoon, mutta meidän pitää nyt luottaa itseemme. Meillä on vielä kuukausi Veikkausliigan alkuun, joten nyt on korkein aika ryhtyä tositoimiin ja saada oma pelimme huippukuntoon

Lisää uutisia