AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.05 // 10.2.2019

​Inter kutsuu alueen muista seuroista 3000 lasta ja nuorta katsomoon

​Inter kutsuu alueen muista seuroista 3000 lasta ja nuorta katsomoon

FC Interin vapaaehtoisvoimin toimiva juniorikutsutiimi on tuonut viime vuosien aikana Interin kotiotteluihin tuhansia jalkapalloilevia lapsia ja nuoria alueen muista seuroista.

Tulevalla Veikkausliigakaudella Interin kotiotteluissa Veritas Stadionilla nähdään ennätykselliset 3000 nuorta kannattajaa.

Juniorikutsutoiminta sai alkunsa Interin pitkäaikaisen pelaajan, nykyään vapaaehtoisena toimivan Severi Paajasen ajatuksesta vuonna 2016. Alueen junioreille perheineen haluttiin tarjota mahdollisuus kokea huippujalkapallon tarjoamaa yhteenkuuluvuutta perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Samalla nuoret pelaajat pääsevät näkemään esikuviaan, mikä tuo harrastukseen uutta kipinää.

Juniorikutsutiimi toimii neljän vapaaehtoisen voimin. Paajasen lisäksi joukkueiden kutsut ja vierailut organisoivaan tiimiin kuuluvat Tuomas Välimäki, Jussi Käkönen sekä Petteri Strömmer. Pienten vieraiden ottelupäivään voi itse ottelun seuraamisen lisäksi kuulua myös paljon muuta kuten stadionkierros, pelaajien saattamista kentälle sekä erilaisia aktiviteetteja. Myös kannattajat ovat osallistuneet elämykseen jakamalla kutsutuille Inter-tarroja ja laulukirjoja.

Aiempina vuosina Interin kotiotteluissa on vieraillut vuosittain noin 1500 lasta ja nuorta junioritiimin kutsumana. Kaukaisimmat vieraat ovat saapuneet Veritas Stadionille Yläneeltä asti.

Kausarihaasteen Enemmän yhdessä -teemasta intoutuneena juniorikutsutiimi lupasi kaksinkertaistaa kutsuttavien lasten ja nuorten määrän haasteen toteutuessa. Kausarihaasteen tullessa maaliin kuluneen viikon torstaina 7.2. on myös juniorikutsutiimillä pitänyt kiirettä.

- Jo nyt on varmaa, että katsomossa nähdään tulevalla kaudella seuran kutsumana enemmän lapsia ja nuoria kuin koskaan aiemmin. Junioreita saapuu jo maakunnan ulkopuoleltakin.

- Aiempien vuosien palautteiden perusteella ensimmäinen paikanpäältä seurattu Veikkausliigaottelu on sytyttänyt kipinän saapua seuraamaan myös muita kauden otteluita. Palkitsevinta toiminnassamme onkin juuri lasten aidon innostuksen näkeminen, juniorikutsutiimin Tuomas Välimäki iloitsee.

Tulevalla Veikkausliigakaudella Interin katsomossa nähdään junioreita lähes 40 eri junioriseurasta.

Lisää uutisia