FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
vko.03 // 23.1.2019

VPS:lla kysymysmerkkejä vielä, mutta "nuoret ovat olleet todella hyviä"

VPS:lla kysymysmerkkejä vielä, mutta "nuoret ovat olleet todella hyviä"

Petri Vuorinen kiittelee nuorten otteita. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS avaa Suomen Cupin osaltaan perjantaina Pohjanmaan derbyllä SJK:n vieraana.

Vepsulla tulee olemaan ottelussa jonkin verran poissaoloja. Aatu Kujanpää on pitempään sivussa ja joidenkin pelaajien pelikunto on kysymysmerkki. Muutamien uusien pelaajien pelilupa-asioita pyritään selvittämään, jotta he olisivat pelikelpoisia perjantain ottelussa, mutta tilanne on vielä auki heidän pelaamisensa suhteen.

Tammikuussa joukkueen mukana on ollut paljon nuoria pelaajia, joille on luvassa vastuuta myös SJK-pelissä.

- Nuoret jätkät ovat olleet todella hyviä. He ovat taas vähän vanhempia ja jotkut heistä ovat olleet mukana jo monta vuotta.

- Esimerkiksi Fabrice Gatambiye tietää, että hänellä on edessään tärkeä vuosi. Hänellä on kaikki edellytykset huippupelaajaksi ja kaikki on vaan hänestä itsestään kiinni. Momodou Sarr menee koko ajan eteenpäin. Meillä hän on pelannut enemmän laidassa ja akatemiassa taas kärjessä. Yritämme saada hänelle hieman voimaa lisää, jotta hän pystyy pelaamaan meillä kärjessä ja suojaamaan palloa paremmin. Kaikilla nuorilla pelaajilla on ollut erinomainen asenne harjoituksissa, sanoo päävalmentaja Petri Vuorinen.

Fabrice Gatambiye on samaa mieltä päävalmentajansa kanssa. Nuori keskikenttäpelaaja odottaa itseltään paljon tulevalla kaudella. Gatambiye odottaa myös SJK -peliä innolla.

- Viime kaudella olin vaihtopelaajan roolissa. Nyt uskon, että saan enemmän peliminuutteja. Haluan, että tästä kaudesta tulee läpimurtokauteni. Perjantain pelistä on erittäin hyvä fiilis. Pohjanmaan derbyt ovat aina herkullisia. Lähdemme voittamaan ja nauttimaan derbytunnelmasta, kertoo Gatambiye.

SJK-VPS Wallsportt Areenalla perjantaina kello 19.00. Ottelua voi seurata kaikkien cupin otteluiden tavoin suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia