AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.52 // 28.12.2018

Tämä pelillinen seikka FC Hongassa vakuutti Juha Hakolan - ”Olen todella motivoitunut”

Tämä pelillinen seikka FC Hongassa vakuutti Juha Hakolan - ”Olen todella motivoitunut”

Kuva: Juha Tamminen

Juha Hakola teki VPS:lle viime kaudella kuusi maalia ja antoi kahdeksan maaliin johtanutta syöttöä. Tämä on kuitenkin osa-alue, johon 31-vuotias toivoo saavansa kaudella 2019 vielä lisää potkua uudessa seurassaan FC Hongassa.

Espooosta kotoisin oleva Juha Hakola on pelannut Veikkausliigaa KuPS:n ja VPS:n riveissä yhteensä 117 ottelua. Ulkomailla hän on edustanut seuroja Virossa, Hollannissa, Unkarissa ja Kyproksella. Nyt taskussa on kahden vuoden sopimus FC Hongan kanssa.

- Olen asunut pääkaupunkiseudulla viimeksi 12 tai 13 vuotta sitten, joten oli erityisen mukava tulla takaisin. Honka pelasi viime vuonna todella näyttävää ja hyvää futista. Olen lisäksi kuullut joukkuekavereilta vain positiivisia juttuja. Keskusteluista Veskun (päävalmentaja Vesa Vasara) ja Hexin (manageri Hexi Arteva) kanssa seurasta jäi myös hyvä maku, joten päätös oli helppo, Hakola kertoo.

- Honka ei ehkä pelannut parasta futista Veikkausliigassa, mutta ei se kaukana siitä ollut. Heidän pelinsä kehittyi koko ajan ja omat ideologiani jalkapallosta sopivat aikalailla samaan muottiin.

Hakola löytää kehityskohteen omasta tekemisestään, johon hän uskoo saavansa apua Vesa Vasaran valmennusryhmältä.

- Honka ei viime vuonna vain pitänyt palloa, vaan he pystyivät etenemään sen kanssa vaarallisille maalintekoalueille. Se on se, mitä odotan kaikkein eniten. Että pääsen paikoille, joissa pääsen käyttämään vahvuuksiani, eli antamaan viimeisiä syöttöjä ja tekemään maaleja. Minulla on siinä paljon kehittämistä henkilökohtaisesti ja sitä odotan ensi vuodelta. Vielä kliinisempi ote ja sitä myötä enemmän tehoja, hän korostaa.

- Ja tietysti henkilökohtaisestikin pelin kehittäminen kokonaisvaltaisesti. Se prosessi ei lopu koskaan, olen todella motivoitunut.

Hakola on gradua vaille kauppatieteiden maisteri pääaineenaan strategisen liiketoiminnan kehittäminen. Hän aikoo tehdä opinnäytetyönsä pelaamisen ohella Hongan organisaatiolle.

- Se tulee liittymään kumppanuuksiin, jotka ovat varmasti jokaiselle Veikkausliigan seuralle tärkein rahantulolähde. Lähdemme tutkimaan ja kehittämään niitä.

Lisää uutisia