AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.51 // 20.12.2018

"Haluan kasvaa ja kehittyä" - Mohamed jatkaa HIFK:ssa

"Haluan kasvaa ja kehittyä" - Mohamed jatkaa HIFK:ssa

Hussein Mohamedin tähtäin on korkealla. (Kuva: Juha Tamminen)

Laitahyökkääjänä viihtyvä Hussein Mohamed pelasi viime kaudella HIFK:ssa 20 Ykkösen ottelua tehden yhden maalin ja antaen kolme maalisyöttöä. Nyt mies on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen HIFK:n kanssa.

Viime kaudelle FC Viikingeistä HIFK:n riveihin siirtynyt 21-vuotias laituri vakiinnutti kauden aikana paikkansa pelaavassa kokoonpanossa.

– Olen iloinen että jatkan IFK:ssa. Viime kausi oli hieno koko joukkueelle. Nousimme takaisin Veikkausliigaan, johon IFK kuuluu. Kausi oli myös hyvä minulle henkilökohtaisesti. Tein töitä ja pääsin pelaamaan ja kasvamaan pelaajana", kertoo Mohamed.

– Tulevalla kaudella haluan pelata vielä enemmän, auttaa joukkuetta ja tehdä töitä koko joukkueen tavoitteen eteen! Haluan jatkaa kasvamista ja kehittyä pelaajana. IFK seurana, kannattajat, pelaajat, taustat, kaikki tuntuu jo kodilta ja sen vuoksi olen hyvin iloinen että jatkan IFK:ssa.

HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström näkee Mohamdissa potentiaalia.

– Hienoa, kun saadaan meillä jo läpilyönyt pelaaja kahden vuoden sopimuksella mukaan Veikkausliiga joukkueeseen. Odotamme, että Hussein ottaa seuraavan stepin mihin hänellä on kaikki edellytykset, kommentoi Lönnström.

Lisää uutisia