AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.49 // 4.12.2018

​Hongalla vahvat lähtökohdat kauteen: sopimuksia riittää, ringissä useita hyviä nuoria

​Hongalla vahvat lähtökohdat kauteen: sopimuksia riittää, ringissä useita hyviä nuoria

FC Hongan joukkueen rakentaminen etenee aikataulussa. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Hongan joukkueen rakentaminen kaudeksi 2019 etenee aikataulussa.

Hongan managerin Hexi Artevan mukaan joukkueen rakentaminen tulevalle kaudelle sujuu vieläkin paremmin kuin viime kaudella. Hongalla on Artevan arvion mukaan kasassa noin 15 sopimuspelaajaa ja niiden lisäksi 12 nuorta kehityspelaajaa, jotka pelaavat mitä todennäköisimmin suurimmaksi osaksi B-juniorien SM-sarjaa pelaavassa joukkueessa tai Kakkosen reservijoukkue Honka Akatemiassa.

Joukkueen ringissä riittää siis nuoria, joissa Arteva ja Hongan valmennusjohto näkee paljon potentiaalia. Moni pelaa Suomen poika- ja nuorisomaajoukkueissa.

- Sieltä on aika hyviä poikia tulossa. 2001- ja 2002-syntyneet ovat 17-18-vuotiaita, jotka ovat olleet mukana prosessissamme usean vuoden ja harjoittelevat toista täyttä vuotta ammattilaisrytmillä.

Artevalla on nuorten suhteen suuria odotuksia.

- Haluaisin, että niistä meidän 12 kehityspelaajasta useampi pelaisi yksittäisiä tai kaksittaisia otteluita ensi vuonna ja olisi säännöllisesti treenivahvuudessa noin 22 pelaajan kierrossa.

Honka haluaa yhä yhden jäsenen suureen valmennustiimiinsä. Korvaaja tarvitaan, sillä viime kaudella Kakkosessa akatemian päävalmentajana toiminut Sergio Almenara siirtyi FC Interin apuvalmentajaksi.

Hongan Veikkausliigajoukkueen, Akatemian ja B-juniorijoukkueen valmennusryhmä tekee tiivistä yhteistyötä. Uuden luotsin tarkka työtehtävä ei ole vielä varmistunut.

- Etsimme vielä yhtä valmentajaa tähän ison tiimiin. Hänen vastuualueensa on joko reservijoukkueen päävalmentajan paikka tai B:n päävalmentajan paikka, Arteva kertoi ja sanoi prosessin olevan pitkällä.

- Yksi tarjous on ulkona, johon tämä henkilö on vastannut myönteisesti. Hänen nykyisen seuransa kanssa sitten selvitellään mahdollisuuksia, milloin siirto onnistuisi.

Myös uusia pelaajia haetaan edelleen ryhmään. Artevan mukaan ryhmää on tarkoitus vahvistaa noin kolmella miehellä. Keskikenttäpelaaja Javi Hervaksen ja maalipyssy Macoumba Kandjin kanssa neuvotellaan yhä.

Pelaajahankinnoissa hyödynnetään viime vuoden tapaan Hongan entisen espanjalaispelaajan Carlos Portelan suhteita. Portelalla oli sopimus Hongan kanssa kaudesta 2018, mutta hän palasi siviilitöiden takia kotimaahansa ja sopimus purettiin hyvässä hengessä. Samalla "Caloi" lopetti pelaajauransa.

Viime kaudella Portela auttoi Honkaa hoitamaan Hervaksen keskikentälle - juuri itsensä tilalle. Hervas pelasi hyvän kauden isossa roolissa Hongan keskikentän pohjalla.

- Jos meille noin kolme pelaajaa tulee vielä, niin yksi niistä on suomalainen. Caloi auttaa meitä ja on aika tiiviisti mukana prosessissamme. Puhuin hänen kanssaan viimeksi tiistaina. Hän tekee todella hyvää ja arvokasta työtä ja se näkyy ennen kaikkea siinä, että kohdesarjoissamme, vaikka Espanjan Segunda B:ssä tai Portugalin ykkösdivisioonassa hän pystyy menemään paikan päälle tai vähintään tuntee jonkun. Se on iso juttu meille, Arteva kiitteli.

Honka on jo solminut sopimuksia uusien pelaajien kanssa. Laituri Juha Hakola siirtyi Tapiolaan VPS:stä, maalivahti Rasmus Leislahti HJK:sta ja JJK:sta tuttu kamerunilaiskärki Gaél Etock Latvian pääsarjasta.

Honka aloittaa joukkueharjoitukset keskiviikkona 5.12. ja jää noin kahdeksi viikoksi tauolle pari päivää ennen jouluaattoa. Harjoitukset jatkuvat jälleen tammikuun alussa. Joukkue ei pelaa harjoituspelejä joulukuussa.

Lisää uutisia