AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.48 // 1.12.2018

​SJK eteenpäin uudella toimintamallilla – "Tämä seura on rakennettu pysyväksi"

​SJK eteenpäin uudella toimintamallilla – "Tämä seura on rakennettu pysyväksi"

SJK suuntaa tulevaan uudella toimintamallilla. (Kuva: Juha Tamminen)

Viimeiset kaksi kautta ovat olleet SJK:lle urheilullisella puolella vaikeita ja menestys on jäänyt heikoksi. Samaan aikaan SJK on tuottanut taloudellisesti tappiota, vaikka kokonaisuutena taustalla vaikuttava yrityskonserni ja liikevaihto on kasvanut.

Vuonna 2016 valmistunut OmaSp Stadion, tänä syksynä täydellisen remontin kokenut Wallsport Areena ja syksyllä alkanut jalkapallolukio ovat vieneet seuran pitkäjänteistä toimintaa merkittävästi eteenpäin, mutta siitä huolimatta uudistusta on tarvittu kaikkeen muuhun.

- Tämä seura on siten rakennettu pysyväksi seuraksi. Me emme voi johtaa tätä seuraa vain kausi kerrallaan, vaan sitä pitää tehdä pidemmällä ajanjaksolla. Sen vuoksi olemme vieneet toimintaamme entistä ammattimaisempaan suuntaan näillä uudistuksilla. Olemme nyt pyrkineet tekemään kaikista osa-alueista mitattavia, että jokainen osa-alue; toimisto, markkinointi, urheilujohtaminen, akatemia ja fyysinen valmennus tietää tavoitteensa ja tietää miten niitä mitataan.

- Ne ovat nimenomaan toiminnallisia mittareita, ei niinkään sellaisia, että monentenako olemme sarjassa. Kehitystä on tapahduttava jatkuvasti. Näihin osa-alueisiin on valittu uusi johto, joiden tehtävät on johtaa omaa tekemistään. Seura näyttää suunnan ja tavoitteet, kertoo SJK:n puheenjohtaja Raimo Sarajärvi.

SJK on kaivannut johtajuutta päivittäiseen toimintaan ja toimintamalleja, joilla seuran sekä sen taustalla olevan yrityskonsernin toiminnot saadaan entistä paremmin tukemaan sen päätuotetta urheilua.

Tähän uudistustehtävään ja yhteisten toimintamallien rakentamiseen palkattiin liiketoimintajohtajaksi Sami-Petteri Kivimäki ja hänen avukseen talousjohtaja Heikki Leppänen. Yhdessä he ovat kartoittaneet seurakonsernin ongelmakohtia ja keinoja parantaa seuran toimintaa.

- Tämä on mielenkiintoinen konserni, jossa yhtenä on huippu-urheilu ja sen tukena laadukas akatemia. Meillä on uusi stadion, jossa voimme järjestää monipuolisesti tapahtumia ja tämä kaikki vaatii erilaista lähestymistapaa. Konsernin liiketoimintojen ja ihmisten yhteistyön lisääminen ovat olleet tärkein teema, ja nyt meillä toimii jatkossa yksi yhteinen myyntiosasto, joka vastaa koko konsernin myynnistä, kertoo SJK-konsernin liiketoimintajohtaja Sami-Petteri Kivimäki.

- Rakenne on keskiössä, kun puhutaan koko konsernista ja urheilutoiminnasta. Että meillä on yhteiset toimintaperiaatteet ja yhteiset rakenteet, miten tätä toimintaa viedään eteenpäin. SJK:n tapa on toimia pitkäjänteisesti. Ja meidän tehtävänä on löytää oikeat ihmiset oikeille paikoille. Niin urheilupuolelle kuin tähän liiketoimintaan. Kaikella tällä haetaan sitä, että olemme yksi iso yhteinen SJK, myös konsernin sisällä. Ydintuote on huippu-urheilu ja sitä me haluamme kaikella toiminnallamme tukea, Kivimäki jatkaa.

Kivimäki korostaa, että jokaisen panos on merkittävä yhteistä tähtäintä ajatellen ja jokainen on ylpeä tekemisestään.

- Uskomme päivittäisessä johtamisessa ja työskentelyssä siihen, että ihmiset tietävät mitä heiltä odotetaan. Me työllistämme yllättävän paljon ihmisiä konsernitasolla, mutta menestyvässä organisaatiossa ei voi koskaan olla turhia palasia. Eli me tarvitsemme kaikkia. Se on meidän johtoajatuksemme.

- Meidän, toimivan johdon, pitää pystyä luomaan alusta ihmisille, että he pystyvät olemaan parhaimmillaan, tehokkaita ja tuottavia SJK-konsernille, mitä he ikinä sen sisällä tekevätkään. Ja lisäksi on tärkeää, että he nauttivat työstään ja kokevat olevansa ylpeitä ollessaan osa tätä kokonaisuutta.

Lisää uutisia