AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.47 // 19.11.2018

Ilves ja nuori maalivahti jatkosopimukseen

Ilves ja nuori maalivahti jatkosopimukseen

Kuva: Juha Tamminen

19-vuotias maalivahti Johannes Luukkanen jatkaa Ilveksessä myös kaudella 2019, seura tiedottaa.

Kaudeksi 2017 Ilvekseen saapunut Johannes Luukkanen on pelannut kahden viime kauden aikana kahdeksan Veikkausliigaottelua Ilves-paidassa. Poikamaajoukkueissa "Johku" on edustanut Suomea alle 17-, 18- ja 19-vuotiaiden maaotteluissa.

Luukkasen sopimuksen myötä Ilveksellä on sopimus 23 pelaajan kanssa kaudesta 2019. Viime kauden joukkueesta varmuudella Ilveksessä eivät jatka puolustajat Jani Tanska ja Martti Haukioja, keskikenttäpelaaja Issa Thiaw sekä hyökkääjät Niklas Jokelainen ja Mauro Severino.

Ilves palaa harjoituskentälle joulukuun alussa ja tällöin mukaan harjoitusvahvuuteen liittyy yhteensä seitsemän pelaajaa SM-mitaleita saavuttaneista seuran A- ja B-junioreista. Jo viime kaudella Veikkausliigadebyyttinsä tehneiden Samuel Dahanin ja Janne-Pekka Laineen lisäksi harjoitusrinkiin liittyvät maalivahti Eetu Huuhtanen (syntynyt vuonna 2003), puolustaja Juho Pietola (syntynyt vuonna 2002), keskikenttäpelaajat Juho Heikkinen (syntynyt vuonna 1998) ja Taha Özcelik (syntynyt vuonna 2000) sekä hyökkääjä Eetu Mömmö (syntynyt vuonna 2002).

Ilveksen sopimuspelaajat kaudelle 2019:

Mika Hilander
Matias Riikonen
Johannes Luukkanen

Diogo Tomas
Tatu Miettunen
Baba Mensah
Roope Huhtala
Mikael Almen
Felipe Aspegren
Tuomas Rannankari
Tariq Kazi

Jair
Iiro Järvinen
Tuure Siira
Matias Ojala
Naatan Skyttä
Alim Moundi
Santeri Haarala
Ilari Mettälä
Jusif Ali (lainalla GNK Dinamo Zagrebissa kesäkuuhun 2019)

Tiemoko Fofana
Jesse Huhtala
Aleksi Tarvonen

Lisää uutisia