AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.46 // 14.11.2018

Kreikkalaiset eivät ole unohtaneet Robin Lodia: "Muutamia tuntemattomia tullut kadulla moikkaamaan"

Kreikkalaiset eivät ole unohtaneet Robin Lodia: "Muutamia tuntemattomia tullut kadulla moikkaamaan"

Robin Lodille torstain ottelustadion on tuttu. (Kuva: Juha Tamminen)

Huuhkajien keskikenttäpelaaja Robin Lod on päässyt torstain Nations League -ottelun myötä palaamaan entiseen kotikaupunkiinsa Ateenaan.

Lod lähti maailmalle Veikkausliigasta ja HJK:sta vuonna 2015. Kolmen Panathinaikosissa pelatun kauden jälkeen hän siirtyi viime kesänä Espanjan kakkostasolla pelaavaan Sporting Gijoniin. Lodilla on syytä uskoa, että torstain Kreikka-ottelussa kotijoukkueen fanit muistavat vielä suomalaisen.

- Varmaan osa muistaa. Kyllä tuossa on jo muutamia tuntemattomia tullut kadulla moikkaamaan. Kyllä ne näköjään muistavat vielä toistaiseksi ihan hyvin, Lod kertoi keskiviikkona Huuhkajien mediatilaisuudessa.

Lodin mukaan kreikkalaiset ovat kansaa, joilla on pitkä muisti urheilijoiden suhteen. Esimerkiksi 2001-03 Panathinaikosissa pelannut Joonas Kolkka on edelleen kova nimi ainakin seuran fanien keskuudessa.

- Jos on jättänyt hyvän kuvan, niin kreikkalaiset muistavat todella pitkään. Kyllä he muistavat Kolkankin todella hyvin, varsinkin Panathinaikosin fanit. Jos vaan pelaat hyvin, niin kyllä ne muistavat sinut aivan loputtomiin senkin jälkeen, kun olet lähtenyt pois, Lod toteaa.

Suomi kohtaa Kreikan Nations Leaguen ottelussa Ateenan olympiastadionillatorstaina klo 21.45 alkavassa ottelussa.

Huuhkajien Kreikka-ottelua voi seurata myös Veikkauksen studiossa Helsingin Casino Sports Barissa.

Lisää uutisia