FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
vko.45 // 11.11.2018

KuPS-kapteeni ylistää - ”Harvoin tapahtuu tuollaista”

KuPS-kapteeni ylistää - ”Harvoin tapahtuu tuollaista”

Kuva: Juha Tamminen

KuPS:n Petteri Pennanen pelasi henkilökohtaisesti upean kauden, kun kuopiolaiset pääsivät juhlimaan pronssia ja europaikkaa. Käänteentekevä hetki joukkueen kaudessa oli kapteenin mukaan Reuben Ayarnan liittyminen ryhmään elokuun alussa.

KuPS:lla oli vaikea jakso kesä-heinäkuussa, mutta kausi päättyi tyylikkääseen kahdeksan ottelun tappiottomaan putkeen. Tuo ajanjakso on tismalleen sama, jonka ghanalainen Reuben Ayarna pelasi joukkueessa.

- Ruben Gabriel oli poissa lähes koko kauden, joten meillä oli hieman ongelmia keskikentän pohjapelaajan kanssa. Kun saimme Ayarnan mukaan, niin homma klikkasi välittömästi. Harvoin tapahtuu tuollaista, sen klikkauksen tiesi jo ensimmäisten treenien jälkeen. Saimme homman toimimaan aivan jäätävän hyvin. En ole pelannut urallani ennen noin hyvän keskikentän kombon kanssa, Petteri Pennanen ylisti.

KuPS lähti päätöskierrokselle tasapisteissä, mutta paremman maalieron turvin ennen FC Honkaa. Joukkue iski lopulta 2-1-voittomaalin IFK Mariehamnia vastaan 88. minuutilla. Kolme pistettä oli tarpeen, sillä espoolaiset voittivat niin ikään oman ottelunsa. Tuo taistelu kuvasi kapteeni-Pennasen mukaan hyvin tämän kauden kuopiolaisia.

- Olimme henkisesti aivan käsittämättömän vahva joukkue. Melkein koko kauden kaava oli, että olimme peleissä häviöllä ja taisimme olla ennen viimeistä kolmannesta sarjassa seitsemänsiä ja europaikat olivat kaukana. Tiesimme, että jos pelaamme omalla tasollamme, niin palkinto tulee lopussa. Näin sitten kävi.

Pennasen kausi muistetaan ennen kaikkea huhtikuisesta vierasottelusta IFK Mariehamnia vastaan, kun keskikenttäpelaaja viimeisteli 4-1-voitossa kaikki neljä maalia. Yhteensä 28-vuotiaan kauden maalisaldo oli 12 osumaa.

- Pelasin urani isoimmat minuutit, olin koko kauden ehjä. Maalien puolesta tämä oli paras kauteni ja pelillisesti pystyin pitämään tasoni aika tasaisesti läpi kauden. Olen siis myös henkilökohtaisesti todella tyytyväinen.

vko.48 // 5.12.2019
Lisää uutisia