FC Honka FC Inter FC Lahti HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS PS Kemi RoPS SJK TPS VPS
vko.45 // 8.11.2018

Kova vahvistus keskikentälle - ​Matti Klinga palaa Lahteen

Kova vahvistus keskikentälle - ​Matti Klinga palaa Lahteen

Matti Klinga palaa kotikaupunkiinsa. (Kuva: Taneli Okkonen)

FC Lahti ja keskikenttäpelaaja Matti Klinga ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen.

Klinga on 23-vuotias ja 173-senttinen pallotaitava pelaaja. Kuluneen kauden hän pelasi Seinäjoella SJK:n riveissä 17 liigaottelua, joissa syntyi kaksi maalia. Klinga on käynyt läpi Suomen juniorimaajoukkueputken.

Klinga on lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti ja debytoi FC Lahdessa jo kaudella 2011 porilaista PoPaa vastaan. Debyytissään keskikenttätaituri syötti vartin aikana kaksi maalia. Klinga oli nostamassa FC Lahtea liigaan ja tuolloin 16-vuotias taituri pelasi Ykkösessä 13 ottelua. Ensimmäisellä liigakaudella Klinga pelasi 32 liigaottelua. Neljän kauden aikana hän pelasi FC Lahdessa virallisia otteluita 105.

Lahdesta Klingan tie vei HJK:n kautta SJK:n riveihin. Yhteensä Klinga on pelannut 163 Veikkausliigaottelua, joissa on syntynyt yhdeksän maalia. Hän on voittanut myös kertaalleen Suomen Cupin SJK:n riveissä.

Kotiinpaluu tuntuu Klingasta hyvältä. Hän odottaa ensi kautta ja uskoo, että Lahti pystyy uudistuneella joukkueella menemään pitkälle. Klinga kertoo kehittyneensä Helsingissä ja Seinäjoella sekä pelaajana, että ihmisenä.

- Tässä on tätä asiaa jonkin aikaa mietitty ja nyt saimme asiat maaliin, joten tuntuu hyvältä palata kotiin. Olen todella innoissani ja odotan ensi kaudelta, että pystyn auttamaan joukkuetta. Uskon, että pääsen pelaamaan omaa pelipaikkaani ja omien vahvuuksieni mukaan. Olemme rakentamassa Lahdessa uutta ja olen puhunut paljon Sami Ristilän kanssa, joten on hyvät fiilikset.

- Tietysti paljon on töitä edessä, mutta hyvät ainekset ovat olemassa. Vahvuuteni ovat varmasti samat, kuin täältä lähtiessä, mutta olen kehittynyt pelaajana ja ihmisenä vastoinkäymisistä huolimatta, Klinga kertoo.

Klingan ja muut lahtelaiset sankarit näet ensi kaudella helpoiten osallistumalla FC Lahden kausarihaasteeseen tästä.

Lähde: FC Lahden tiedote
vko.45 // 10.11.2018
Lisää uutisia