FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
vko.37 // 16.9.2018

Antti Okkosen ura päättyy tähän kauteen: ”Fiilikseni ovat hyvät, olen antanut kaikkeni”

Antti Okkosen ura päättyy tähän kauteen: ”Fiilikseni ovat hyvät, olen antanut kaikkeni”

Antti Okkonen on pelannut 318 liigaottelua. (Kuva: Juha Tamminen)

Upean uran Veikkausliigassa ja kansainvälisillä kentillä tehnyt Antti Okkonen päättää pelinsä huipputasolla tähän kauteen.

36-vuotias Antti Okkonen pelasi Veikkausliigauransa ensimmäiset kolme vuotta MYPA:ssa (2000-2003) ja voitti hopeaa ja kahdesti pronssia. Tämän jälkeen hän siirtyi Ruotsiin ja edusti Landskrona BoIS:ia 2004-2007. Ennen paluutaan Suomeen Okkonen pelasi lisäksi Tanskassa Silkeborgissa ja Belgiassa RAEC Monsissa. Tämän jälkeen hän palasi MYPA:an, jossa vierähti kaudet 2009-2011.

Kaudella 2012 Okkonen voitti HJK:n kanssa mestaruuden ennen siirtymistään Rovaniemelle. Kuluva kausi on kapteenille RoPS-paidassa kuudes. Tänä aikana hän on voittanut Suomen Cupin ja liigahopeaa. "Suke" on oululaisen jalkapallon, OLS:n, kasvatti.

Okkonen on pelannut lisäksi 13 A- ja 74 poika- ja nuorisomaaottelua. Päätöksestään päättää ura huippujalkapallon parissa hän ilmoitti kesäkuussa.

- Olen tietysti jo alkanut miettiä, että mitä tässä on vielä jäljellä. Vähiin käy aika. Olen käynyt läpi urani vaiheita ja mitä kaikkea on tapahtunut. Olen kuitenkin myös pystynyt hyvin keskittymään tähän päivään ja oleelliseen. Urani on ollut pitkä ja sille meidän pojat naureskeleekin. "Maailmansodan aikoihinko sinä olet aloitellut?" Okkonen heittää.

- Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja nyt se on minulla käsillä. Fiilikseni ovat hyvät, olen antanut kaikkeni. En tule jäämään tyhjän päälle, siitä pitävät huolen opiskelut ja oman pojan joukkueen valmentaminen. Tekemistä tulee löytymään. On mukavaa, että saan valmentaa, niin pysyn lajin parissa.

Okkonen viimeistelee parhaillaan Lapin yliopistossa yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkintoa pääaineenaan johtaminen. Seuraava etappi on jatkaa urakkaa maisteriksi. Valmentajana hän toimii RoPS:n vuonna 2011 syntyneissä pojissa.

- Haluan jossain vaiheessa yhdistää opinnot ja jalkapallon, mutta katsotaan miten polkuni etenee. Se on ehkä pidempi päämäärä, eli ensin on hyvä nähdä niin sanottua normaalia liike-elämää.

Tällä hetkellä Okkonen keskittyy täysillä mitalitaistoon RoPS:n kanssa. Jäljellä on kuusi kierrosta ja joukkue on toisena. Eroa ottelun vähemmän pelanneeseen HJK:hon on seitsemän pistettä. KuPS ja FC Honka ovat napapiiriläisiä perässä kahdeksan pistettä.

- Kausi on ollut meiltä todella tasainen. Monesti tuntuu, että vaikka pelaat hyvin, niin vuoteen mahtuu huonompia pätkiä. Tänä vuonna meille ei ole käynyt niin. Vaikka joukkueessamme on ollut vaihdoksia, niin uudet pelaajat ovat pystyneet pelaamaan niin kuin valmennus haluaa.

- Saimme juuri ennen kuin liigakausi alkoi päälle hyvän jutun ja se on kestänyt. Pelimme on kehittynyt ja mennyt eteenpäin. Kausi on ollut aivan huikea. Mitään salaisuutta siinä ei ole, joukkue on vain hyvin sitoutunut valmennuksen pelitapaan, kapteeni linjaa.


RoPS-KuPS Rovaniemen Keskuskentällä maanantaina 17.9. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia