FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
vko.37 // 15.9.2018

KuPS:n Saxmanilla takana nappiviikko – "keltainen vartti" taas haussa

KuPS:n Saxmanilla takana nappiviikko – "keltainen vartti" taas haussa

Ville Saxman odottaa innolla syksyn ratkaisukierroksia. (Kuva: Juha Tamminen)

Kuopion Palloseuran kokenut keskikenttäpelaaja Ville Saxman pääsi viettämään hienoa peliviikkoa Veikkausliigakauden jälleen jatkuessa syyskuun maaottelutauon jälkeen.

Saxman nimettiin keskiviikkona elokuun kuukauden tähdistöjoukkueeseen ja torstaina hän puski hienon 1-0-johtomaalin, joka siivitti kuopiolaiset 2-1-kotivoittoon kovasta kilpakumppanista FC Lahdesta.

Pelaaja ei itse pysty muistamaan, että hänet olisi aiemmin valittu liigassa kuukauden joukkueeseen. Valinta on nyt tiettävästi ensimmäinen kerta.

- Kun joukkue menestyy, silloin yksilötkin nousevat paremmin esiin, Ville toteaa.

Keskikentän uurastaja pelasi torstaina erinomaisen ottelun tehden tämän kauden kolmannen liigamaalinsa ja hankki palkinnoksi kaksi IS-tähteä.

Saxmanin maalitilanne lähti liikkeelle toisen puoliajan sivurajaheittotilanteesta.

- Petteri Pennanen heitti pallon ensin alas ja sai sen takaisin. Lähdin keskikentältä hiipimään maalille ja Peteltä tuli hyvä keskityspallo topparin taakse. Pääsin siitä puskemaan helpottavan 1-0-maalin. Fiilis oli tietenkin hyvä. Me painostettiin, helpottava maali saatiin ja lopulta voitettiin, maalintekijä iloitsee.

- Ensimmäisellä puoliajalla me olimme niskan päällä. Lahdella oli yksi paikka. Hyvin me kontrolloimme peliä, viimeiset suoritukset olivat tosin vähän huonoja ja riittävä laatu puuttui. Toinen puoliaika oli tasaisempi ja voitto oli ansaittu, Saxman toteaa.

KuPS jatkaa tiukkaa mitalitaisteluaan hyvistä asemista. Seuraava voimainkoitos on edessä maanantaina Rovaniemellä.

- Maanantaina tulee taas tosi kova peli. RoPS on sarjakakkonen ja heidän vahvuutensa on se, että he puolustavat hyvin. RoPS on hyvin organisoitu jengi ja iso haaste meille, Ville muistuttaa.

KuPS nousi viime syksynä hopeamitalille kuuluisaksi nousseen "keltaisen vartin" ansiosta. Vastaavanlaista venymistä on nyt nähty kahdessa edellisessä Veikkausliigapelissä. Ville uskoo, että "keltainen vartti" on mahdollista toteuttaa uudelleen tänäkin syksynä.

- Siihen samaan me pyritään ja siihen me uskotaan nytkin. Syksyn pelit ovat tosi tärkeitä ja on aina mukava pelata kun on kovat panokset. Me lähdemme loppukauteen hyvin mielin. Asetelma on erittäin hyvä ja syksyn tullen panokset ovat korkealla. Pelaajat tykkäävät pelata näitä pelejä ja me olemme luottavaisia. Jokainen pelaaja syttyy syksyn peleihin varmasti ja kun lataus ja draivi ovat kohdallaan niin hyvä tulee, Saxman toteaa.


RoPS-KuPS Rovaniemen Keskuskentällä maanantaina 17.9. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia