AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.37 // 14.9.2018

RoPS vei jälleen Lapin derbyn (PS Kemi-RoPS 0-2)

RoPS vei jälleen Lapin derbyn (PS Kemi-RoPS 0-2)

RoPS voitti myös kolmannen Lapin derbyn tällä kaudella. PS Kemi kaatui Kemissä Erfan Zenelin ja Lassi Lappalaisen maaleilla 2-0.

Ottelun kulku olisi voinut muuttua, mikäli punanuttujen Juho Mäkelä olisi onnistunut tekopaikassaan seitsemännellä peliminuutilla. Konkarihyökkääjä pääsi tuikkaamaan RoPS-puolustuksen haparoidessa pallon kohti maalia, mutta RoPS-veskari Antonio Requero nappasi löysäksi jääneen ohjauksen helposti syliinsä.

Vain runsas minuutti myöhemmin pallo oli PS Kemin maalissa. Erfan Zeneli eteni vasemmalta laidalta boksin tuntumaan, käytti palloa pelihaluja uhkuneella Aleksandr "Boris" Kokolla, joka palautti pallon kantapääkikalla takaisin ja turhan vapaaksi jäänyt Zeneli tälläsi pelivälineen täydellisen osuman saattelemana kaaressa Mikko Vilmusen yli PS Kemin maaliin. Maali oli jatkuvana riesana PS Kemin puolustukselle olleen Zenelin ensimmäinen RoPS-paidassa.

PS Kemi teki kaikkensa päästäkseen peliin mukaan ja tasoitusosuma olikin lähellä pelikellon näyttäessä 66. minuuttia. Demir Imeri pääsi puskemaan pallon kohti alanurkkaa Kristian Heinolaisen tarkasta keskityksestä, mutta Requero pystyi nipin napin peittämään puskun kulmapotkuksi.

Ja taas, kun kotijoukkueelle maalinteko ei maistunut, vain neljä minuuttia myöhemmin Lassi Lappilainen ratkaisi ottelun lopullisesti vieraille. Läpiajoon päässyt Lappalainen lirutti pallon helposti ohi Vilmusen. Tilanne sai alkunsa PS Kemin puolustuksen syöttövirheestä ja RoPS lähti nopeasti maaliin johtaneeseen kontrahyökkäykseen.

Ottelun lopun RoPS pelasi tarkasti maaliaan varjellen, eikä päästänyt PS Kemiä enää todellisin tekopaikkoihin. Ottelu oli RoPS:lle kuudes perättäinen ilman tappiota ja maalivahti Antonio Requero pelasi jo kauden 16. nollapelinsä. Kauden jänkäderbyissä RoPS vei Lapin valtikan nimiinsä puhtaasi otteluvoitoin 3-0, eikä PS Kemi pystynyt tekemään yhtään maalia RoPS-verkkoon.


FC Honka-PS Kemi Tapiolan urheilupuistossa maanantaina 17.9. kello 18.30 ja RoPS-KuPS Rovaniemen Keskuskentällä maanantaina 17.9. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruudusta.

Lähde: PS Kemin verkkosivut
Lisää uutisia