AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.35 // 2.9.2018

Ilves teki huikean nousun (IFK Mariehamn-Ilves 3-6)

Ilves teki huikean nousun (IFK Mariehamn-Ilves 3-6)

Ilves nousi kahden maalin takaa 6-3 -vierasvoittoon Maarianhaminassa. Amin Nazari ja Keaton Isaksson veivät ensin isännät johtoon, mutta sitten iski Ilves. Iiro Järvinen teki kaksi, Niklas Jokelainen, Issa Thiaw ja Tatu Miettunen kukin yhden. Yksi maali merkattiin omaksi osumaksi. Aleksei Kangaskolkan loppuhetken kavennus oli enää kosmetiikkaa.

Ilves ja IFK Mariehamn mättivät peräti yhdeksän maalia Maarianhaminan pimenevässä syysillassa. Kotijoukkue johti jo 2-0, mutta sisukkaat tupsukorvat iskivät puolessa tunnissa kuusi maalia ja voittivat lopulta lukemin 6-3.

Peräti kahdeksan kotimaista Ilves-pelaajaa ovat tehneet Veikkausliiga-debyyttinsä kuluvalla kaudella. Viimeisin heistä on 19-vuotias hyökkääjä Mauro Severino, joka muodosti tänään nälkäisen hyökkäyskolmikon Niklas Jokelaisen ja Ilari Mettälän kanssa. Suomen poikamaajoukkueitakin edustanut Severino liittyi tamperelaisten riveihin kuukausi sitten Turun Palloseurasta.

Ilveksellä riitti nuoruuden intoa muuallakin kuin hyökkäyksessä, sillä koko aloituskokoonpanon keski-ikä oli vain 21 vuotta. Topparikaksikosta Roope Huhtala oli ensimmäistä kertaa avauksessa ja Tatu Miettunen toimi ensimmäistä kertaa kapteenina. Heidän alapuolellaan Johannes Luukkanen pelasi kauden neljännen liigaottelunsa.

Pelitapahtumien alkuvilskeessä kokemus oli kuitenkin valttia. Alle puoli tuntia oli pelattuna, kun kotijoukkue siirtyi 1-0-johtoon. Miettunen joutui taklaamaan maalia kohden rynninyttä Joel Mattssonia sääntöjen rajamailla. Pallo vietiin pilkulle, eikä Amin Nazari erehtynyt laukauksessaan.

Ensimmäisellä puoliajalla Severinolla oli parikin tilaisuutta iskeä maali heti debyytissään, mutta IFK:n kesähankinta Igor Levchenko oli valppaana tolppien välissä.

Toinen puoliaika käynnistyi Ilveksen kannalta murheellisesti. Ivan Tatomirovic jatkoi pallon Keaton Isakssonille, joka juoksi pallon maaliviivalta sisään. 2-0-tilanteessa moni vierasjoukkue olisi laskenut leukansa rintaan, mutta ilta oli vielä kirkastumassa tamperelaisille.

Ilves kavensi nopeasti. Tatu Miettunen voitti kaksinkamppailutilanteen ja puski pallon Niklas Jokelaiselle. Terävä laukaus suoraan syötöstä livahti Levchenkon käsien kautta rysään.

Keskiviikkoisessa ottelussa tupsukorvia kahdesti kurittanut Simon Silverholt karkasi jo läpiajoon, mutta tällä kertaa ruuti oli märkää miehen kaatuessa omiin jalkoihinsa ennen kunnollista laukausta.

65. minuutilla Ilves nousi tasoihin 2-2, kun Tuomas Rannankarin antama kulmapotku leijaili valkopaitojen keskeltä suoraan maaliin ilman, että kukaan olisi saanut keskitykseen kunnon kosketusta.

Hetkeä myöhemmin Johannes Luukkanen nappasi "gamesaver"-torjunnan aivan alakulmasta ja piti joukkueensa mukana kamppailussa.

73. minuutilla Ilves siirtyi lopullisesti kuskin paikalle. Eero Tammiselta vedettiin tylysti jalat alta rangaistusalueen laitamilla. Seuranneesta rangaistuspotkusta keskikentän voimanpesä Issa Thiaw naulasi pallon itsevarmasti maaliin.

Sähäkistä nousuistaan tunnettu Iiro Järvinen tuntui vain piristyvän mitä pidemmälle ottelu eteni. Vartti ennen päätösvihellystä hän suoritti hienon syötönkatkon ja säntäsi omalta kenttäpuoliskolta pystyjuoksuun. Järvinen pinkoi tuulispäänä läpiajoon ja lopulta Levchenkon kohdatessaan chippasi pallon tämän yli. Kylmänviileä ratkaisu nuorukaiselta.

Maalihanat aukesivat täydellä teholla. Seuraavaksi nähtiin kaksi maalinedustahässäkästä syntynyttä tahtomaalia. Aluksi Järvinen luuti Levchenkon sylkäisemän irtopallon tolpan kautta sisään. Hetkeä myöhemmin Tatu Miettunen hyödynsi kulmapotkun jälkitilanteen, kun IFK ei saanut purettua palloa ajoissa. Toppari oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja Ilves johti ottelua jo 2-6.

Ottelun lisäajalla IFK:n ykköspyssy Aleksei Kangaskolkka kävi kaunistelemassa lukemat 3-6:een. Se oli kuitenkin saarelaisille laiha lohtu tässä eriskummallisessa ottelussa. Ilves iski kuusi maaliaan puolessa tunnissa jättäen IFK:n pyörälle päästään. Laukauksia kotijoukkueen maalia kohden kertyi peräti 16 kappaletta.


HJK-IFK Mariehamn Telia 5G Areenalla torstaina 13.9. kello 18.30 ja Ilves-FC Honka Tammelan stadionilla torstaina 13.9. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruudusta.

Lisää uutisia