AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.35 // 31.8.2018

​FC Lahden mitalijahti jatkuu: "Tulin tänne voittamaan jotain"

​FC Lahden mitalijahti jatkuu: "Tulin tänne voittamaan jotain"

Salmikivi jahtaa FC Lahden kanssa mitaleita. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahteen kesken kauden siirtynyt hyökkääjä Ville Salmikivi haluaa juhlia mitalia kauden päätteeksi. Ensin joukkueen pitää palata takaisin voittokantaan perjantaina VPS:aa vastaan.

Helsinkiläisseuran PK-35:n kasvatti on sopeutunut hyvin uuteen ympäristöön mastokaupungissa. Joukkueessa riittää tuttuja pelaajia, sillä 26-vuotias Salmikivi pelasi Hassan Sesayn kanssa Viikingeissä ja MYPA:ssa, sekä Xhevdet Gelan kanssa HIFK:ssa. Myös päävalmentaja Toni Korkeakunnas on tuttu entuudestaan MYPA:sta, jossa Salmikivi pelasi kaudet 2013 ja 2014.

Nimenomaan Korkeakunnaksen valmennukseen pääseminen houkutti, kun Salmikivi mietti vaihtoehtojaan. Hän oli pelannut edelliset puolitoista vuotta Bulgarian ja Puolan eri sarjoissa, joissa vastuuta tuli vaihtelevasti.

- Minulla jäi hampaankoloon, koska MYPA-aika meni osaltani pieleen loukkaantumisten takia. Halusin nyt hieman kokeneempana pelaajana lähteä projektiin uudelleen mukaan. Kyllä valmennus painoi selkeästi vaakakupissa, Salmikivi kertoo.

Ykkösen maalikuninkuuden FC Viikingeissä vuonna 2011 voittaneen Salmikiven nykyinen sopimus kattaa myös ensi kauden, mikä tuo rauhaa kiireisten viime vuosien jälkeen.

- Oli hyvä, että sain puolentoista vuoden sopimuksen, joka pikkaisen rauhoittaa osaltani tilannetta, koska viime vuodet ovat olleet aika hektisiä. Hyvin fiiliksin palasin takaisin Veikkausliigaan, joka on mielestäni aliarvostettu sarja.

- Tulin Lahteen voittamaan jotain ja tavoitteena on olla mitalisijoilla loppukaudesta. Tässä on ihan tarpeeksi pisteitä jaossa sitä varten, Salmikivi muistuttaa.

Tosiaan, Veikkausliigaa on jäljellä enää vajaa kolmannes ja mitalisijoista kamppailee FC Lahden lisäksi myös RoPS, FC Honka, KuPS, Ilves ja VPS. Mikäli "Mustat Kuhnurit" haluavat tavoitteeseensa, olisi joukkueen pakko napata täysiä pistepotteja. Joukkueen edellinen voitto tuli yli kuukausi sitten IFK Mariehamnia vastaan.

- Puolustuspelissä olemme tehneet helppoja virheitä ja päästäneet paljon erikoistilannemaaleja. Hyökkäyspäässä meidän pitää skarpata paikkojen luomisessa ja viimeistelyssä, Salmikivi tietää.

- Olemme käyneet paljon hyökkäysmalleja läpi ja miten käytämme tiloja paremmin. Haluamme pelata enemmän pelaajien vahvuuksilla, hän jatkaa.

Salmikivi on viidessä pelaamassaan ottelussa onnistunut alustamaan kaksi maalia. Oma maalitili sen sijaan on vielä avaamatta.

- Muut pelaajat alkavat oppia, millaisia palloja itse haluan. Treeneissä koitamme käydä näitä asioita läpi. Olen päässyt hyvin jengiin sisään, mutta yhteispeli vaatii vielä hienosäätöä.

Perjantaina FC Lahti kohtaa Kisapuistossa siis Vepsun. Joukkueiden edelliset kohtaamiset ovat päättyneet 1-1 ja 2-2 tasapeleihin.

- Vaikea vastustaja VPS on tietysti. Viime kohtaamsiessa Vaasassa päästimme kaksi liian helppoa maalia erikoistilanteista, mutta muuten olimme siinä pelissä parempia. Meidän pitää jatkaa siitä mihin siellä jäimme, Salmikivi päättää.


FC Lahti-VPS Kisapuistossa perjantaina 31.8. klo 18.30. Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruudusta.

Lisää uutisia