AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.35 // 30.8.2018

Vuorinen tähdentää: "Yhtenäinen joukkuepeli tärkein juttu"

Vuorinen tähdentää: "Yhtenäinen joukkuepeli tärkein juttu"

Petri Vuorinen tietää olennaiset teesit syksyn koittaessa. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS matkaa perjantaina FC Lahden vieraaksi molempien kannalta tärkeään kamppailuun.

Lahti on ollut tällä kaudella parhaimmillaan varsin hyvä pallollinen joukkue. VPS:n pitääkin ottaa huomioon tiettyjä asioita nimenomaan puolustuspelissään huomisessa kamppailussa.

- Kun heillä on pallo, meidän pitää osata erotella missä he ovat haavoittuvaisia. Vastaavasti kun meillä on pallo, meidän pitää löytää keinot, miten pääsemme lähemmäs ja murtautumaan maalipaikoille. Meidän pitää keskittyä ja olla hyviä molemmissa tilanteissa ja fokuksen pitää säilyä läpi ottelun,,Vepsun päävalmentaja Petri Vuorinen toteaa.

Huomisessa pelissä, kuten loppukaudella yleisestikin, joukkueen yhteinen tekeminen korostuu kenties vielä entisestään. Yhtenäisyys kentällä tuottaa monesti parhaan lopputuloksen myös yksilötasolla.

- Ei ole vähään aikaan ehkä nostettu esille, mutta kyllä se yhtenäinen joukkuepeli on tärkein juttu, joka antaa mahdollisuuden voittoon. Siihen pitää päästä kiinni taas ja tietty nälkä kentällä pitää näkyä.

- Hyvän joukkuepelin ansiosta yksittäisillä pelaajillakin on mahdollisuus nousta pelissä esille. Pitää olla aloitteellisia ja asenne tekemiseen tulee olla kohdallaan. Ei voida odottaa, että asioita vain tapahtuu. Tilanteissa tulee läpi pelin yksittäisenä pelaajana ottaa vastuuta kentällä niin hyökkäys- kuin puolustuspelissäkin. Näissä peleissä mitataan johtajuutta ja vahvuutta joukkueena ja sitä kautta yksilöinä.


FC Lahti-VPS Kisapuistossa perjantaina 31.8. klo 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia