AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.34 // 25.8.2018

FC Lahden Hostikka: ”Meidän on onnistuttava ennen kaikkea hyökkäyspelissä”

FC Lahden Hostikka: ”Meidän on onnistuttava ennen kaikkea hyökkäyspelissä”

Kuva: Juha Tamminen

FC Lahti on saanut neljästä edellisestä ottelusta yhteensä kolme pistettä. Edellinen voitto on IFK Mariehamnista kuukauden takaa. Santeri Hostikka haluaa palata voittojen tielle tänään Espoossa FC Honkaa vastaan.

Lahtelaiset kärsivät maanantaina Kisapuistossa 1-2-tappion RoPS:lle.

- Se ei todella ollut meiltä hyvä peli. Päästimme taas helppoja maaleja, emmekä tehneet itse, vaikka minullakin oli paikka. Muutama peli on mennyt ilman voittoa, nyt haluamme taas saada kolme pistettä, Santeri Hostikka totesi.

- Pelin alku oli meiltä hyvä, emme päästäneet vastustajaa paikoille. Teimme yhden huikean maalin, mutta ei sekään ollut selkeä tekopaikka. Meidän pitää päästä paikoille paremmin.

FC Lahden maalin viimeisteli upealla kaukolaukauksella Artem Viatkin. Hostikallakin oli paikkansa, mutta veto painui ohi maalin.

- Minulla on ollut viime matseissa pari paikkaa. Haluaisin tehdä enemmän maaleja, totta kai. Viimeinen kolmannes ja maalintekeminen ovat olleet treeneissä painopisteitämme. Niitä yritämme kehittää.

Espoossa pelataan lauantaina merkittävistä pisteistä. Honka on sarjassa neljäntenä 38 pisteellä ja Lahti etenee kuudentana kolme pistettä perässä.

- Honka taistelee samoista sijoista kuin me, joten kolme pistettä olisi nyt todella tärkeät. Honka on pelannut hyvää futista ja ansainnut sillä paikan kärkitaistelussa.

- Meidän on onnistuttava ennen kaikkea hyökkäyspelissä ja tehtävä maaleja. Sen lisäksi kun emme päästä helppoja maaleja, niin saamme kolme pistettä. Uskon siihen.

Lahti on tunnettu tiukasta puolustuksestaan ja joukkue on tälläkin kaudella päästänyt sarjassa kolmanneksi vähiten osumia. Omiin on mennyt 19 maalia. RoPS:n lukema on 17, HJK:n 18 ja Hongan 28. Kuten todettua hyökkäyksessä on kuitenkin mitalijoukkueeksi nousemiseen vielä tekemistä.

Veikkausliigassa vähiten maaleja ovat tehneet PS Kemi, TPS ja SJK (23). Lahti on osunut kerran useammin.

- Voitolla olemme taas mitalitaistossa, joten siinä mielessä meillä on mennyt ihan hyvin. Toisaalta viime otteluita kun katsoo, niin olisimme voineet pelata paljon paremminkin. Voisimme hyvin olla toisellakin sijalla.

- Henkilökohtaisesti kesällä on mennyt ihan hyvin, mutta haluan tehdä enemmän maaleja. Siinä pitää parantaa, Hostikka linjasi.


FC Honka-FC Lahti Tapiolan urheilupuistossa lauantaina 25.8. kello 17. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia