AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.34 // 23.8.2018

Ennakko: VPS-IFK Mariehamn

Ennakko: VPS-IFK Mariehamn

Vaasan Palloseura jatkaa kotipelejään perjantaina, kun vieraaksi saapuu IFK Mariehamn. Ottelu alkaa kello 18.30.

Pelit aiemmin tällä kaudella IFK Mariehamnia vastaan ovat tuoneet Vepsulle neljä pistettä. Keväällä Ahvenanmaalla VPS pelasi 2-2 -tasapelin IFK:n kanssa, mutta vastaavasti kotikentällä kesäkuussa vaasalaiset kylvettivät vieraitaan 4-1.

Viimeisen viiden pelin suhteen molemmilla joukkueilla on vaikeampi vaihe. IFK on voittanut peleistään yhden, hävinnyt kolme ja pelannut kertaalleen tasan. VPS puolestaan on voittanut yhden ja hävinnyt, sekä pelannut tasan kahdesti. Sarjataulukossa toki VPS on sijalla kuusi 35 kerätyn pisteensä myötä ja IFK viimeistä edellisenä 19 pisteellään.

- Viime viikot eivät ole olleet tuloksellisesti hyviä. Sen me tiedostamme ja sen eteen olemme tehneet töitä muutenkin kuin kentällä. Joukkue on todella sitoutunut, kuten olen aiemminkin todennut. Meillä oli torstaina viimeksi palaveri kopissa, jossa kävimme läpi, mitä haluamme saavuttaa ja millä tavoin haluamme sen tehdä, VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi seuransa verkkosivuilla.

Harjoitusviikko olisi päävalmentajan mukaan voinut olla laadultaan parempikin, mutta tavoitetta tulevasta pelistä se ei muuta.

- Harjoitusviikko oli sisällöltään ihan hyvä, mutta tekemiseltään ei riittävä. Toki viimeistelyharjoitus oli varsin hyvä. Se, ettei tekeminen ole ollut läpi viikon riittävällä tasolla, ei tarkoita, että tulee huono peli. Se voi tarkoittaa herätystäkin sen suhteen, että tason pitää nousta.

- Olemme käyneet läpi edellisen pelin ja pyrkineet löytämään ne keinot, miten haavoitamme vastustajaa. Haluamme domoinoida vastustajaa ilman palloa ja pallon kanssa kotikentällämme niin, että yleisökin pääsee taas nauttimaan Vepsun pelistä, Vuorinen paaluttaa.

VPS lähtee näyttämään huomenna kyntensä. Kautta on jäljellä yhdeksän peliä ja niistä pelataan kotona neljä. VPS tiedostaa tilanteen.

- Huomenna nähdään nälkäinen VPS. Me tiedämme, että meillä on enää muutamia kotipelejä jäljellä. Joukkue laittaa varmasti kaiken likoon näissä. Huominen on seuraava iso ottelu meille, eikä meillä ole mitään säästeltävää. Se varmasti näkyy huomenna pelin alusta loppuun, Vuorinen painottaa.

Huomisesta pelistä ovat varmuudella Vepsulta poissa Hindrek Ojamaa pelikiellon vuoksi, sekä Aatu Kujanpää ja Jesper Engström loukkaantumisten takia. Totta kai myös Berkant Güner, jonka kausi loppui alaraajavammaan jo aiemmin.

- Elhadji Ciss on harjoitellut joukkueen mukana ja pelaa torstaina Akatemian kanssa osan pelistä. Sen jälkeen tehdään päätös perjantain suhteen, Vuorinen paljastaa.

Puolustuslinjan suhteen mennään muuta rosteria ohuemmalla laajuudella, mutta linjan pelaamista on työstetty tälläkin viikolla.

- Tietysti se vaikuttaa vähän, ettei meillä ole montaa puhdasta puolustajaa joukkueessa ja se näkyy omalla tavallaan pelissämme. Olemme kauden aikana pelanneet paljon hyviä pelejä ja etenkin matala blokki ja korkea prässi ovat toimineet. Keskiblokissa puolestaan on ollut haasteita ja varmasti vaihtelu on välillä näkynyt pelaajien yhteistyössä. Me työstämme asioita kuitenkin jatkuvasti joukkueen kanssa ja jossain vaiheessa kehitys näkyy aina kentälläkin, Vuorinen analysoi.

IFK Mariehamnin päävalmentajalla Peter Lundbergilla on sen sijaan huomattavasti valoisampi tilanne kuin edellisen FC Honka -ottelun alla. IFK taisteli pisteen ilman kolmea luottopelaajaansa, mutta nyt sekä kapteeni Kristian Kojola, Nicklas Maripuu että Aleksei Kangaskolkka ovat kaikki jälleen käytettävissä pelikieltonsa kärsittyään.


VPS-IFK Mariehamn Elisa Stadionilla perjantaina 24.8. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia