AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.33 // 19.8.2018

Ennakko: SJK-Ilves

Ennakko: SJK-Ilves

SJK isännöi Seinäjoen OmaSp Stadionilla Ilvestä maanantaina 20.8. kello 18.30 alkaen.

SJK voitti edellisessä vierasottelussa VPS:n 2-0-luvuin ja varmisti samalla itselleen Pohjanmaan herruuden. Tuosta on maanantaina kulunut kahdeksan päivää ja SJK on saanut hioa rauhassa joukkueen peliä uusien vahvistustensa kanssa.

Ilves puolestaan on ollut pelaamatta lähes kaksi viikkoa, kun heidän viime viikon ottelunsa siirtyi pelattavaksi myöhemmin. SJK ja Ilves ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti. Ensimmäinen ottelu Tampereella päättyi tasan ja Seinäjoella Ilves voitti loppuhetkien rangaistuspotkulla.

- Se, että Ilves on ollut pelaamatta kaksi viikkoa, voi vaikuttaa heihin kummin päin tahansa. Joko he ovat hioneet pelinsä kuntoon tai pelaamattomuus vaikuttaa tässä ottelussa. En kuitenkaan ole siitä millään lailla kiinnostunut, vaan keskityn ainoastaan oman joukkueen tekemiseen, sanoo SJK-luotsi Alexei Eremenko seuransa verkkosivuilla.

Tähän otteluun SJK saa takaisin pelikiellossa olleen hyökkääjänsä Aristote Mboman. Billy Ions on sivussa loukkaantumisen vuoksi, samoin kapteenistoon kuuluva Mehmet Hetemaj.

- Emme halua ottaa mitään riskejä pienempien kolhujenkaan kohdalla nyt, kun meillä on laaja pelaajarinki käytössä. Aiemmin jouduimme peluuttamaan Ionsia kenties hieman liian aikaisin, Eremenko kertoo.

Dani Hatakka sen sijaan tekee jo paluuta joukkueharjoituksiin.

- Pelaajiston suhteen meillä alkaa olemaan jopa positiivinen ongelma, kun pelaajia palaa takaisin riveihin ja uusia pelaajia on liittynyt mukaan. Tietenkin aina on jotain pikkukolhuja, mutta mielelestäni jos niitä ei olisi, et ole edes pelannut jalkapalloa. Kentällä tulee aina kolhuja. Tilanne on nyt kuitenkin hyvä ja tietoni mukaan pelaajat ovat myös hyvässä kunnossa. Kaikkia pelaajia tarvitaan, mutta joskus jonkun pitää aloittaa vaihdosta, sillä meillä on jopa 21 pelaajaa käytettävissä tällä hetkellä, puntaroi Eremenko.

Ilveksen toipilaslista ei ole lyhentynyt, vaan oikeastaan päinvastoin. Pitkäaikaisloukkaantuneet Baba Mensah ja Tiemoko Fofana ovat luonnollisesti sivussa. Kolhuista kärsivät Felipe Aspegren, Matias Ojala, Iiro Järvinen ja Roope Huhtala lähenevät pelikuntoa, mutta SJK-ottelu tulee heille liian nopeasti. Vastikään Suomen U17-maajoukkueen mukana PM-kisojen finaalin parhaaksi pelaajaksi valittu Naatan Skyttä on kuumeessa. Lisäksi Mauro Severino on pelikiellossa Ilves/2:n ottelussa hankitun ulosajon myötä.

Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wissillä on näin käytettävissään melko kapea pelaajarinki, mutta joukkueen mielialassa ei ole valittamista.

– Toisen epäonni voi olla toisen onni. Loukkaantumistilanteemme on kieltämättä surullinen, mutta vähemmän pelanneille on luvassa näytönpaikkoja ja vastuuta, Wiss puntaroi.

– Vedimme tänään viimeistelyharjoitukset vähän kevyemmin ja iloisemmalla ilmeellä. Tällä kertaa ei ollut kovinkaan paljoa taktista soveltamista ja prikuulleen ohjattua toimintaa, vaan haimme hieman erilaista fiilistä. Ainakin harjoituskentällä se näytti toimivan ja toivottavasti hyvä meno jatkuu pelissäkin.


SJK-Ilves OmaSP Stadionilla maanantaina 20.8. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lähde: SJK:n verkkosivut, Ilveksen verkkosivut
Lisää uutisia