AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.31 // 4.8.2018

Allen voiton jälkeen: "Olimme onnekkaita että pääsimme johdossa tauolle"

Allen voiton jälkeen: "Olimme onnekkaita että pääsimme johdossa tauolle"

John Allen oli tyytyväinen toisen jakson esitykseen. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Interin voittoputki Veikkausliigassa venyi jo neljään otteluun, kun joukkue voitti lauantaina Veritas Stadionilla IFK Mariehamnin 3-0( 1-0).

Illan hahmo oli kolme maalia ja siitä hyvästä knallin päähänsä saanut Benjamin Källman. Ihan pelkkää riemukulkua ottelu ei Interille kuitenkaan ollut.

- Olimme vaikeuksissa ensimmäisellä jaksolla. IFK prässäsi ylhäältä, mitä emme odottaneet. Me olimme lopulta jopa onnekkaita, että pääsimme johtoasemassa tauolle. Heillä oli siinä mm. kaksi ylärimaa, kertasi Interin päävalmentaja John Allen avausjaksoa.

Jos avausjakso jätti Allenille toivomisen varaa, niin toisella jaksolla nähtiin sitä Interiä, mitä hän toivoisi näkevän kentällä enemmän.

- Toinen jakso oli meiltä parempi. Pidimme palloa enemmän ja pystyimme pitämään joukkueen paremmin tasapainossa. Saimme myös luotua tilanteita, mistä teimme lopulta kolme upeaa maalia, iloitsi Allen.

Inter-luotsi jakoi luonnollisesti kiitosta illan sankari Källmanille. Allen muistutti myös muun joukkueen onnistuneen hyvin toisella jaksolla.

- Benin ilta oli tietysti mahtava, mutta myös muu joukkue voi olla otteisiin tyytyväinen, kehui Allen.


FC Lahti-FC Inter Lahden Kisapuistossa sunnuntaina 12.8. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia