AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.31 // 30.7.2018

​Honkavaara pettyneenä: "Emme voi jatkuvasti hävitä näin"

​Honkavaara pettyneenä: "Emme voi jatkuvasti hävitä näin"

Jani Honkavaara aikoo keskustella joukkueensa kanssa siitä, miksi KuPS päästää liian helppoja maaleja. (Kuva: Juha Tamminen)

Kuopion Palloseuran toinen peräkkäinen tappio jäi kaivelemaan päävalmentaja Jani Honkavaaraa.

KuPS taipui sunnuntaina PS Kemille vieraskentällä 2-3. Pelin kaikki maalit syntyivät ensimmäisten 35 minuutin aikana.

Toista kertaa putkeen hävinneet kuopiolaiset laukoivat ottelussa ahkerasti: kaikkiaan 21 laukausta, joista 11 maalia kohti ja tuloksena kaksi osumaa. Tilaisuuksia oli paljon useampaankin rysään. Tehottomuus kuitenkin jatkui ja pitkälle kotimatkalle oli lähdettävä pettynein mielin. Lucas Rangelin hienot onnistumiset jäivät sunnuntai-illan ainoiksi ilonaiheiksi savolaisleirissä.

- Emme ansainneet tänään voittoa. Päästämme jatkuvasti helppoja maaleja, helpoista virheistä. Tänään saldona oli erikoistilanne, oma maali ja helppo pallonmenetys, KuPS:n päävalmentaja Jani Honkavaara totesi.

- Meillä on joukkueen kanssa vakavan keskustelun paikka, emme voi jatkuvasti hävitä näin. Luulin, että VPS-pelin virheet olisivat riittäneet.


KuPS-TPS Savon Sanomat Areenalla sunnuntaina 5.8. kello 17. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia