AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.30 // 28.7.2018

VPS:n Kalermo lainalle AC Kajaaniin

VPS:n Kalermo lainalle AC Kajaaniin

Akseli Kalermo hakee peliaikaa Ykkösestä.

Vaasan Palloseuran puolustaja Akseli Kalermo pelaa seuraavat kaksi viikkoa lainalla AC Kajaanin paidassa Ykkösessä.

Viime talvena Vepsuun AC Oulusta siirtyneen Kalermon peliaika "Raidassa" on jäänyt vähäiseksi, sillä hän on pelannut Akatemian pelien lisäksi vain yhdessä ottelussa Veikkausliigassa. Ykkösen pelit tekevät siis tässä vaiheessa hyvää.

- Akseli Kalermo on nyt pari viikkoa lainalla AC Kajaanissa. Hän on tehnyt todella hyvin ja ammattimaisesti töitä tällä kaudella ja työstänyt esimerkiksi fysiikkaansa todella paljon. Kilpailu on kuitenkin kovaa ja hän ei ole saanut riittävästi peliaikaa, päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi VPS:n sivuilla.

- Kajaanista tuli pyyntö ja päädyimme yhdessä Akselin kanssa nopeasti siihen päätökseen, että on hyvä saada muutama peli Ykkösessä tässä vaiheessa. Se tekee hyvää Akselin kehitykselle, mutta myös meille, kun hän palaa sieltä saatuaan pelituntumaa taas. Toivon lainapestille vain hyvää ja toivon, että "Kale" palaa voittojen kanssa takaisin, Vuorinen sanoo.

AC Kajaani on tällä hetkellä kymmenen joukkueen Ykkösessä seitsemäntenä kerättyään 14 pelistä 15 pistettä. Kajaanilla on eroa putoamisviivaan viisi pistettä. Kajaanissa pelaa tällä hetkellä myös VPS-kasvatti Arttu Nuutinen.


VPS – FC Lahti maanantaina 30.7. kello 18.30 Elisa Stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lähde: VPS:n verkkosivut
Lisää uutisia