AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.30 // 28.7.2018

Ennakko: PS Kemi-KuPS

Ennakko: PS Kemi-KuPS

PS Kemi ja KuPS kohtaavat sunnuntaina 21. sarjakierroksen liigaottelussa Sauvosaaren stadionilla.

Kuopiolaiset ovat valmistautuneet sunnuntain peliin hyvin. Alla on nyt kokonainen ehjä harjoitusviikko ja seuraavaan otteluun on sen ansiosta aina hieman helpompi lähteä. Kemissä päästään pelaamaan vahvalla miehistöllä. Puolustaja Tabi Manga on jälleen valmennusjohdon käytettävissä ja keskikenttäpelaaja Ruben Gabrielkin on vähitellen tulossa mukaan.

KuPS oli PS Kemille voittamaton kanta liigapeleissä kauden ensimmäiseen kohtaamiseen saakka. Toukokuun lopulla PS Kemi kuitenkin haki komean 3-2 -vierasvoiton kalakukkokaupungista. Juho Mäkelä puski punanutuille kaksi maalia ja vieraiden kolmannen ja samalla avausmaalinsa Veikkausliigassa teki Iiro Vanha. 2-0 -johdon menettäminen ehti jo kirpaista, mutta Mäkelän voitto-osuma lisäminuuteilla kirkasti kemiläisten päivän Kuopiossa.

Paljon muutoksia kokenut PS Kemi ammentaa otteluun voimaa osaltaan juuri Kuopion vierailusta. Toukokuisen voiton suurin merkitys on nimenomaan henkisellä puolella, KuPS ei ole enää voittamaton joukkue. Ottelu on PS Kemin viides uuden päävalmentaja David Hannahin alaisuudessa ja voittotili on vielä hänen komennossaan avaamatta, mitä joukkue lähtee sunnuntaina hakemaan.

- Revanssihengessä me Kemiin lähdetään. Taistelupeli tulee. Nurmelle mennään ja kenttä on pienehkö. Sen johdosta peli muuttuu hieman intensiivisemmäksi, sillä etäisyydet pienenevät ja kaksinkamppailuita tulee enemmän. Me olemme keskittyneet omiin juttuihin.

- Kemi on pienoinen arvoitus, sillä joukkueessa on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Intensiivinen peli tulee ja me koetetaan voittaa ehdottomast, KuPS-valmentaja Jani Honkavaara vakuuttaa.

KuPS-puolustaja Lum Rexhepi pelasi viime viikonloppuna uransa 99:nnen Veikkausliigaottelun. Tasalukema 100 tulee täyteen sunnuntaina Kemissä, mikäli toppari pääsee pelaamaan illan liigaottelussa.

PS Kemin pelaajatilanne on parempi kuin aikoihin. Kristian Heinolainen palaa nuorten maajoukkuekomennukselta joukkueeseen ja Victor Shevchenko sairastuvalta. Uudet pelaajat, keskikenttämies Demir "Demo" Imeri ja toppari Jean-Felix Somay ovat myös valmentaja David Hannanin käytettävissä. Ensiesiintymisen Sauvosaaren kotiyleisen edessä tehnee myös jo Ilves-away -ottelussa pelannut kärkimies Husein Demiri.


PS Kemi – KuPS sunnuntaina 29.7. kello 18.30 Sauvosaaressa. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lähde: PS Kemin verkkosivut, KuPS:n verkkosivut
Lisää uutisia