AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.28 // 13.7.2018

Julián Guevara ensi viikolla FC Interin mukaan

Julián Guevara ensi viikolla FC Interin mukaan

Julián Guevara siirtyy Interiin. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Inter on solminut pelaajasopimuksen aiemmin PS Kemissä pelanneen 26-vuotiaan Julián Guevaran kanssa. Kolumbialaisen keskikenttäpelaajan ja FC Interin sopimus kattaa kuluvan kauden, jonka lisäksi siinä on seuran optio kaudesta 2019.

Ennen viime kauden alkua PS Kemiin Maltalta siirtynyt 193-senttinen Guevara pelasi pelikieltoja lukuun ottamatta kemiläisten avauskokoonpanossa kaikissa Veikkausliigan otteluissa tällä ja viime kaudella. PS Kemin kapteeniksi täksi kaudeksi valittu Guevara kuitenkin purki sopimuksensa kemiläisseuran kanssa ja oli näin vapaa siirtymään FC Interiin.

FC Interin tekninen johtaja Vesa Mäki myöntää seuran olleen kiinnostunut kolumbialaisesta jo aiemmin.

- Olisimme halunneet Guevaran Turkuun jo talvella, mutta silloin emme päässeet PS Kemin kanssa yhteisymmärrykseen siirron ehdoista. Tilanne on kuitenkin sittemmin muuttunut puolin ja toisin, joten siirto tuli jälleen mahdolliseksi. Nyt pääsemme tutustumaan häneen pelaajana paremmin ja näemme, olisiko hänestä vahvistukseksi myös ensi kaudelle, Mäki toteaa Interin verkkosivuilla.

- Guevara hankittiin keskikentälle paikkaamaan Romaniaan lähteneen Ivan Sesarin jättämää aukkoa ja hän tuo laajuutta nykyiseen pelaajarinkiimme. Fyysisesti vahva Julián omaa hyvät teknis-taktiset taidot niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaankin, Mäki kuvailee.

Guevara liittyy uuden joukkueensa mukaan ensi viikosta lähtien. Ensimmäisen kerran kentällä FC Interin paidassa hänet saatetaan nähdä 26.7. pelattavassa RoPS - FC Inter -ottelussa.


FC Inter - SJK lauantaina 14.7. kello 19.00 Veritas Stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia