AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.28 // 9.7.2018

Vuorinen tyytyväinen voittoon: "Me teimme, he eivät"

Vuorinen tyytyväinen voittoon: "Me teimme, he eivät"

Voitto maistui Petri Vuoriselle. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS pääsi pienen kesäloman viettoon hyvillä mielin kaadettuaan FC Hongan sunnuntaina niukasti 1-0.

VPS-päävalmentaja Petri Vuorinen oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen.

- Honka oli kotona tosi hyvä ja osoitti sen jo ensimmäisellä jaksolla. Toisella puoliajalla me hallitsimme peliä hienosti maaliin asti, mutta sen jälkeen hallitsi Honka jahdaten tasoitusta vimmatusti. Puolustuksemme kuitenkin piti. Jätkät pelasivat hyvällä asenteella ja osoittivat jälleen kerran "teamworkin" toimuvuutta. Siinä mielessä voi olla ihan tyytyväinen, etenkin, kun Honka ei ollut hävinnyt kotona lähes neljään vuoteen.

Ratkaisevat tekijät löytyivät pelin molemmista päädyistä.

- Meidän tehokkuutemme hyökkäyspäässä oli ratkaiseva tekijä. Hongalla oli muutama paikka ottelussa myös, mutta me teimme ja he eivät. Puolustuspäässä se oli ratkaisevaa, että pystyimme pitämään nollan.

Yksi tärkeä seikka oli myös formaation muuttaminen toiselle jaksolle. Avausjaksolla VPS:lla oli välillä vaikeuksia pitkien hyökkäysten kanssa ja vastaavasti tasapaino keskikentällä ei aina ollut kunnossa. Aubrey Davidin konkkaaminen puoliajalla koppiin ei ollut kuitenkaan vaikuttanut formaatiovaihdokseen.

- Olimme vaikeuksissa ensimmäisellä puoliajalla. Näimme, että muutoksilla saisimme keskikentän tasapainoa paremmaksi. Aubrey vähän linkutti puoliajalle mentäessä, mutta tuli itse asiassa sanomaan, että pystyisi vielä pelaamaan. Päätimme kuitenkin muuttaa taktisista syistä, sillä muutimme jo avausjaksolla hetkeksi aikaa 5-4-1 -muodostelmaan, kun Honka pääsi muutaman kerran tulemaan laitojen kautta.

Davidin lisäksi kolhua sai Juha Hakola. Enempää iskuja ei tässä pelissä tullut.

- Aubrey ja Juha saivat vähän kolhua, kyllä. Heidän tilanteensa tiedämme vähän tarkemmin viikon päästä, kun palaamme lomilta, Vuorinen kommentoi.


KuPS - VPS sunnuntaina 22.7. kello 17.00 Savon Sanomat Areenalla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia