AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.27 // 5.7.2018

​Inter-luotsi pettyi: "Puuttui luonnetta, johtajuutta ja sydäntä"

​Inter-luotsi pettyi: "Puuttui luonnetta, johtajuutta ja sydäntä"

Kuva: Juha Tamminen

FC Inter joutui maistamaan tappion karvasta kalkkia kotikentällään, kun KuPS anasti pisteet keskiviikkona Veritas Stadionilta.

Interin päävalmentaja John Allen oli pettynyt tappioon. Hänen mielestään KuPS:n johtomaali sekoitti joukkueensa pelin.

- Maaliin asti pelasimme hyvin. Siinä tilanteessa nukahdimme ja lopulta se maali sekoitti peliämme melkoisesti. Emme saaneet missään vaiheessa kiriä aikaiseksi. Olen pettynyt tulokseen, koska olisimme ansainneet mielestäni pisteen ottelusta, harmitteli Allen pelin jälkeen.

Päävalmentaja Allenin mukaan paikat maalintekoon Interillä oli avausjaksolla.

- Heillä oli kaksi tolppaa, mutta myös Ojalalla ja Kuninkaalla oli hyvät paikat tehdä maali ensimmäisellä jaksolla. Vielä toisena jakson alussa Hoskonen oli lähellä, mutta ei onnistunut, kertasi Allen.

Tappioasemassa britti-luotsi vaati ryhmältään johtajuutta tulla haastavasta tilanteesta takaisin.

- Meillä puuttui heidän maalin jälkeen kentältä luonnetta, johtajuutta ja myös sydäntä. Emme olleet parhaimmillamme enää, päätti Allen.

FC Lahti-FC Inter Lahden Kisapuistossa lauantaina 7.7. klo 19.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia